Joulusiivous

Onneksi lapset saivat lomaa koulusta. En olisi mitenkään jaksanut siivota yksin. Ja yhdessä saimme tehtyä kaiken, mitä suunnittelin.

Jaoin joulusiivouksen kolmelle päivälle ja jokaiselle omat tehtävät tuolle päivälle. Kaikki oli paperilla ja selkeästi esillä, joten kaikki tiesivät oman osuutensa. Olin myös ottanut toiveita huomioon. Toiveet meillä on sellaisia, että esim. jääkaappia en ainakaan halua enään siivota, sillä viimeksi sieltä löytyi etanan limaa.

Eka siivouspäivä meni ihan hyvin. Kukaan ei kuollut, vaikka luuli kuolevansa, tai tippunut ja katkaissut kättänsä eikä kukaan hermostunut kovinkaan paljon. Se on jo aika hyvin:) Loppupäivän sitten huvittelimme. Tosin yksi lisäys tuli tuohon EI ensi jouluna halua siivota- listaan, nimittäin keittiön yläkaappien siivous sieltä päältä.

Toka siivouspäivä ei tuonut yllätyksiä, ei edes etanan limaa. Kyllä olin meistä ylpeä. Alkoi kaapit kiiltää, pölyt sai kyytiä ja matotkin oli puhtaita. Ekasta matosta en ole tosin ihan varma, sillä kun Antti toi sen sisälle, hän sanoi, että se ei ole ehkä ihan yhtä puhdas, kun ulos mennessä. Sitten kysyin, että osuiko se maahan, niin vastaus oli, että taisi osua. No pojat teki parhaansa. Ainakin tunnin he ulkona mattoja piiskasi.

Kolmas siivouspäivä oli mulle helppo. Minttu siivous vessat. Jihuu! Ja se oli siinä, tai ainakin melkein. Piti mun vielä leipomisten jäljet keittiöstä ja hiekat eteisestä ottaa imurilla vaikka olin sen vasta edellisenä päivänä tehnyt. Ymmärrän kyllä hyvin, miksi mun lapsuuden kodissa imuroitiin juuri ennen joulurauhan julistusta. Ei siitä muuten olisi ollut mitään hyötyä.

Mutta nyt, ihanaa, rentoa, rauhallista 

ja onnellista joulua kaikille!

Luukku 16

Lasten toiveesta tämän vuoden joulukalenteri on äidin käsialaa. Joka päivä joulusukkaan ilmestyy jotain kivaa. Useana päivänä siellä on jonkinlaista herkkua, kuten suklaata, namia tai muuta makeista syötävää. Nämä ovat suosittuja ja toivottuja asioita. Joinakin päivänä äiti lupaa tehdä herkullisen aamiaisen tai iltapalan. Nämä on myös tykättyjä ja niistä voi tehdä myös aika terveellisiä.

Toisenlaiset joulukalenteri asiat eivät ole niin suosittuja. Lakanoiden vaihto ja pyykin viikkaus ei säväyttänyt ketään. Kun eräänä päivänä lupasin pedata lasten sängyt, saatoin miltein kuulla buuausta.

Tämänlainen kalenteri vaatii kyllä äidiltä enemmän, mutta lapsille se on mukavaa. Saa paljon enemmän kaikkea kivaa kuin tavallisesta suklaakalenterista kuten lettuja välipalaksi. Jihuu.. enää 8 yötä aattoon!

Uusi muotivillitys

Viime perjantaina alkoi uusi muotivillitys. Tapahtumapaikkana oli muotimekka LAHTI. Tämä uusi asukokonaisuus edustaa modernia tyyliä unohtamatta käytännöllisyyttä ja vallitsevia sääolosuhteita. Materiaali on ilman epäilystäkään huippulaatua ja väri on ajattoman klassinen. Asu on mietitty kokonaisuus jokaista pienintä yksityiskohtaa unohtamatta. Hinta on oletettavasti päätä huimaava ja asujen kysyntä on yllättänyt materiaalien toimittajat. 

Hyvät Naiset ja Herrat, saaneen esitellä Lahden muotiviikon hitin:

Välipala

Lainasin kerran kirjastosta kirjan, joka kertoi parhaimmat säästämisvinkit. Kirjailija on aika tunnettu toimittaja ja kirjailija ja hän on tehnyt säästämisestä elämäntavan. Aloitin kirjan lukemisen, mutta pian huomasin, että siellä ei ole mitään uutta minulle. Niinpä selasin kirjan viimeiset sivut ja ajattelin, että voisin antaa hänelle pari vinkkiä...

Lapsilla on tänä syksynä sellaiset lukujärjestykset, että koulupäivät ovat pitkiä. Monesti koulu loppu vasta klo 15 tai 16. Niinpä he ottavat usein välipalaa mukaan. Leipä ei ole niin suosittu välipala tai banaani, vaan meillä lasten lemppareita on nakkipiilo tai pitsapala. Niinpä eilen leivoin pakastimeen oikein kunnolla pitsaa.

Ja kuinka paljon siinä säästääkään, kun tekee itse herkullisen pitsapalan verrattuna siihen, että lapset ostaisivat välipalan koulusta. Laskin, että  60 palaa pitsaa maksoi mulle noin 33 euroa. Koulussa yksi välipala on 1,9 euroa ja 60 koulun välipalaa maksaisi 114 euroa. Joten säästöä tulee 81 euroa. Aika mahtavaa!

Tässä vielä lopuksi pari hyvää säästövinkkiä. Tee aina tosi laimeeta mehua, melkein vettä, että lapset näkee väristä, että se on mehua, mutta juotuaan valittaa, että tää maistuu ihan vedeltä. Toinen mainio vinkki on jättää kaikki leivonnaiset, kakut, pullat, sämpylät raaoiksi eli paistaa niitä mahdollisimman vähän. Näin säästyy energiaa ja kaikki raaka ruokahan on nykyisin muotia ;)

läjä pitsoja

8 euron ostokset

Mitä herkullista ja outoa saa 8 eurolla? Se oli maanantaina pidetyn perheillan toiminnan idea. Ja se oli hauskaa!

Jokaisella perheemme jäsenellä oli siis 8 euron budjetti ja menimme kauppaan. Innostus oli korkealla, kun sai itse päättää, mitä ostaa kaikille yhteiseksi iltapalaksi ja myöhemmin syötäväksi. Ainoa rajoite oli, että karkkia ja keksejä ei saa ostaa. 

Jotkut päätyivät ostamaan harvoin saatuja herkkuja, kuten muroja, riisikakkuja, maksamakkaraa ja leipäjuustoa. Toiset taas ostivat sellaista mitä ei olla koskaan maistettu, kuten tuoreita viikunoita, granaattiomena ja mango. Sitten osa osti sellaisia tuttuja juttuja kuten shipsit ja vanukkaat. Mun erikoisuus oli erikoiset juomat, kuten mantelimaito ja kookosjuoma.

Kotona maistelimme kaikkia nopeasti pilaantuvia tuotteita. Mango ja viikunat eivät päässeet perheemme lempiruokalistalle. Sen sijaan leipäjuusto katosi pöydästä nopeasti ja tulevalla viikolla on tiedossa monta herkkuhetkeä. 

Oli kyllä mielenkiintoinen saalis meillä. Suosittelen lämpimästi menemään kauppaan vaan kiertelemään ja ostamaan jotain uutta.

viikunoita ja granaattiomenaa

Hellou Hämeenlinna

Viime perjantaina lähdin Jounin kanssa aamulla klo 7.10 kohti Hämeenlinnaa. Jouni meni töihin ja mä vietin villin ja vapaan päivän pyöräillen ympäri kaupunkia. Seikkailuhenki oli korkealla ja varusteet kohillaan. Sade ei haitannut menoa ja pää meni sekaisin ilmansuunnista. Tarkoituksenani oli tutustua kaupunkiin, etsiä sopivaa asuinpaikkaa ja löytää kirjasto. Huomasin aika nopeasti, että Hämeenlinnaan ei tutustuta yhden päivän aikana vaan se kaipaa monta päivää. Niinpä ehdin pyöräillä ja eksyä kahdessa kaupunginosassa ja silti kilometrejä tuli 30! Viimeiset kilometrit keskustaan oli jo aika tuskallisia, sillä vasen reisi rupesi reistailemaan.

Opin tuon matkan aikana itsestäni muutaman asian. Ensiksi, että minusta on tullut pikkukaupungin asukas. Ajatuksissani luulin, että haluan takaisin isompaan kaupunkiin, lähelle monipuolisia palveluita ja kauppoja. Pyöräillessäni kuitenkin huomasin, että liiallinen liikenne ja melu ärsytti mua ja en vain tuntenut oloani ollenkaan kotoisaksi. Toiseksi huomasin, että kaupingissa kaikki on kaukana toisistaan. Keskustassa on kallista ja hyvät talot on liian pitkän pyöräilymatkan päässä kouluista, siis lapsille. Musta on tullut pehmo. Haluan, että kouluun meno ei ole liian raskata lapsille. Niinpä... pitää miettiä uudelleen mitä haluaa tulevaisuudessa ja mikä on hyväksi perheelle.

Tutkimusretken jälkeen menin lounaalle rakkaani kanssa. Se on harvinainen ja  juhallinen hetki. Salaattilounas oli herkullinen, mutta 30 km pyöräilyn jälkeen mahani kaipasi jotain muutakin. Onneksi löysin marketista herkkumunkin, jonka sisällä oli kermavaahtoa ja hilloa. Niitä ei löydy Orimattilasta, joten se on todellakin iso plussa Hämeenlinnalle. 

Uusi vaihe

Perheemme elämässä on alkanut uusi vaihe tai jakso, kausi, aika .... ja se pelottaa. Tiedättehän, että joka perheessä on omanlaisia vaiheita. On se vaihe, kun ollaan kahdestaan ja sitten on vauva-aika. Sitten tulee koululaisia ja töitä. Teini-ikäisten vanhempina oleminen on yksi vaihe. No, niitä kausia voi olla monenlaisia. Ja meillä alkoi etäperhekausi.

Mieheni Jouni innostui keväällä hakemaan uutta työpaikkaa. En uskonut, että hän saisi kyseistä työpaikkaa ja niinpä sanoin, että hae vain!  En arvannut tuon lausahduksen seurauksia, sillä Jouni sai työpaikan Hämeenlinnasta ja on ollut siellä töissä jo kuukauden. Muistutan teitä, että me asumme Orimattilassa ja olemme viihtyneet.

Muutokset ovat olleet rajuja! Jouni ei tule joka ilta kotiin! Tästä mulla on aikamoinen kriisi. Mun pitää nukkua yksin tai no, on niitä viereen tulijoita, mutta heillä ei ole yhtä lämpimät ja isot jalat, jotka lämmittäisi mun kylmiä varpaita. Mun on pitänyt turvautua kuumaan vesipulloon. Eikä vesipullo juttele mulle mukavia.

Suunnittelemme tämän vesipullo tragedian vuoksi muuttoa Hämeenlinnaan. Se taas jakaa mielipiteitä perheessämme. Toiset ovat innokkaita muuttamaan ja toiset innokkaita vastustamaan muuttoa. Kun olen tässä tätä osa-aika yksinhuoltaja elämää elänyt kuukauden ajan, olen valmis muuttamaan. Tarvitsen toista puoliskoani. 

Katsotaan, kuinka kauan tätä vaihetta kestää ja muutammeko vai emme, mutta uusi jakso tulee aina, joskus. Sitä odotellessa, carpe diem vai miten se menikään...

Lego mama

Kaikkein ärsyttävin ääni maailmassa on varmaan se, kun joku liikuttelee pikkulegoja laatikossa. Korvia särkevä rahina syntyy, kun tuhannet pikkuiset muovipalikat hankautuu toisiaan vasten. Mutta siitä voi nauttia silloin, kun itse on tuon ison laatikon ääressä.

Tänään lupasin Antille koota hajonneita legoluomuksia ehjiksi. Se on hauskaa ja rentouttavaa aina silloin tällöin. Erittäin palkitsevaa on, kun etsit jotain tosi pientä ja harvinaisen muotoista palaa ja löydät sen. Mikä riemu ja onnistumisen tunne täyttää silloin sydämen. Kolme tuntia hurahti tänä iltana nopeasti, kun rakensin lentokoneen ja formula-auto keskuksen. Lapset piti loppuvaiheessa patistaa syömään iltapalaa ja äiti jäi vielä yksin etsimään viimeisiä puuttuvia osia. 

Legojen kokoaminen on hyvää terapiaa. Aina silloin tällöin mulle iskee halu järjestellä tavaroita ja vaihtaa niiden paikkoja. Tänä iltana mietin, että olisi aika makeeta, jos kaikki legot olisi lajiteltu, joko värin tai koon mukaan. En osannut päättää, kumpi olisi parempi, joten en vielä aloittanut:)

Lapset kouluun ...

Ja äidillä alkoi loma!!!

Kylläpä kesä taas vierähti nopeasti. Koulu alkoi ihanassa auringon paisteessa. Harmittaa vaan, kun en ole edes ehtinyt teille kertoa loppukesän parhaita paloja. Tuntuu, että kiire, vauhti ja nopeus vain lisääntyy. Mä en meinaa pysyä mukana. Tässä on kuitenkin loppukesän kohokohdat:

1. Matka perheenä Viroon. Se oli hyvä matka, vaikka mä jännitin sitä niin, että meinasin jäädä kotiin. Teimme matkan yhdessä ystävä perheen kanssa ja kaikki meni mahtavasti. Ohjelmaa ja toimintaa oli sopivasti. Mä jopa väsähdin aiemmin kuin lapset. Tallinnan vanha kaupunkin tuli taas kierrettyä, meren rannalta lapset keräsivät paljon pieniä simpukoita ja söimme ulkona hyvää ruokaa suhteellisen edullisesti. Auton takatila täyttyi kotiin viemisistä. Siellä oli esimerkiksi tosi, tosi iso vesimeloni, jollaista emme olleet ennen nähneet. 

2. Mattojen pesu. Kesän alussa lapset rullasi matot, jotta voimme mennä yhdessä ne pesemään. Tämähän on jokaisen suomalaisen kodin kesäperinne. Se jäi kyllä melkein toteuttamatta tänä kesänä, koska ilmat olivat epäsuotuisat mattojen pesuun. Kaikeksi onneksi juuri ennen koulun alkua, tuli lämpimät ilmat ja menimme lasten kanssa mattopyykille. Sanoin, että lähdetään klo 9. Se oli lasten mielestä liian aikaista. Onneksi saatoin heille huomauttaa, että vuosi sitten, mun äiti tuli hakee mua mattojen pesuun aamulla klo 7!

Tänä vuonna oli pesupaikalla ruuhkaa. Siellä mummot kehui lapsia, kun olivat mukana pesemässä. Kyllä he ovatkin taitavia!

3. Mustikoiden kerääminen. Monta vuotta olen voinut luistaa tästä tehtävästä, koska mustikat on kannettu kotiin. Kiitos siitä kuuluu omille vanhemmilleni ja appivanhemmille. Nyt on kuitenkin vaaka kallistunut niin, että minun pitää hankkia omat mustikat, metsästä tai torilta. Ilokseni voin ilmoittaa, että olen kerännyt 24 litraa. Siitä voisi olla jopa ylpeä, ellen olisi tänä iltana kesäteatterissa kuullut, kun eräs mummo kertoi toiselle, että oli kerännyt jo 400 litraa mustikoita.

Puhe, joka kosketti

Tänään sakramenttikokouksessa eräs sisar pitä puheen, joka kosketti mua. Hänen luvallaan jaan teille parhaita paloja. Miettikää näitä sanoja, ne tulevat 4-lapsisen äidin sydämestä.

"Ne teistä, jotka osaavat italiaa, tietävät mitä sana casa tarkoittaa. Sama on saksaksi heim, ruotsiksi hem ja englanniksi home. Eikö kuulostakin pehmeiltä sanoilta? Suomeksi sama sana on koti. Ei niin pehmeä kuin joillain muilla kielillä, mutta sanassa on useimmille positiivinen kaiku.

Koti on turvallinen, kutsuva, rento, paikka, jonne kuulua. Saimme kerran lahjaksi tällaisen pienen magneetin, jossa lukee: "koti on siellä, mistä löydät halauksen." Mielestäni tuo yksinkertainen lause kätkee sisäänsä paljon. Koti on siis paikka, jossa sinua rakastetaan ja mihin olet tervetullut. Koti on siellä, mistä löydät halauksen. Löytävätkö minun lapseni kotoa halauksen? Tai voiko yksin asuva löytää kotoaan halauksen?

Eräässä kirkon nuorten oppikirjassa sanotaan: "Meidän kirkon jäsenten tulee luoda koti, jossa henki on läsnä. Koti, jonka keskipisteenä on Kristus, tarjoaa suojan synniltä, turvapaikan maailmasta, sekä sitoutunutta aitoa rakkautta. Olipa kotimme iso tai pieni, se voi olla rukoushuone, paastohuone, uskon huone, opin huone, kirkkauden huone, järjestyksen huone ja Jumalan huone."

Minkälaisilla asioilla meidän sitten tulisi ympäröidä itsemme ja perheemme, jotta meillä voisi olla Kristus keskeinen koti? Kysyin muutamalta seurakuntalaiselta, minkälainen koti heidän mielestään on Kristus keskeinen.

Yhden vastaus kuluu laulun sanoin "Kotiin juhlan tuntu saa rakkaudessa. Äänet riemuin kajahtaa rakkaudessa." Hänelle Kristus keskeinen koti on paikka, jossa ilmapiiri on rakastava, hyväksyvä ja lempeä.

Toisen mielestä "päivittäinen rukous tuo Herran lähelle. Kirjoitusten tuntemus ravitsee mielemme. Vanhemmat kun opastaa, lapset seuraa voimaa saa tiellä kotiin taivahan, mi meitä odottaa." Hänen mielestään Kristus keskeisessä kodissa vanhemmat pyrkivät tekemään kaiken niin kuin evankeliumi opettaa ja lapset halutessaan seuraavat vanhempiensa esimerkkiä.

Voi olla, että tässä seurakunnassa on joku, jonka kotona vallitsee ykseys, palveleminen, rauha ja rakkaus, mutta minun on myönnettävä, että meillä on vielä toivomisen varaa. Esimerkiksi perheillasta on haastavaa saada sellaista, että se olisi kaikkien lasten mieleen. Yleensä onnistumme illan mittaan tarjoamaan jokaiselle jotain, mistä hän pitää. 

Hetkittäin vanhempina tunnemme olomme hieman epätoivoisiksi, mutta viimeisimmässä Yleiskonferenssissa oli Evankeliumin musiikkia -niminen puhe, joka lohdutti minua. "Kun lapsemme ovat pieniä, voimme laulaa heille vilpittömän rakkauden kehtolaulua. Kun he ovat itsepäisiä ja kieltäytyvät käymästä illalla nukkumaan, meidän täytyy ehkä laulaa pitkämielisyyden kehtolaulua. Kun he ovat teini-ikäisiä, me voimme vaientaa kiistelyn ja uhkailun kakofonian turvautumalla niiden sijasta taivuttelun kauniiseen musiikkiin – ja ehkäpä laulaa vielä toisen säkeistön pitkämielisyyden kehtolaulusta. Vanhemmat voivat laulaa täydellisessä harmoniassa myös lempeyden ja sävyisyyden musiikkia. Voimme kutsua lapsiamme laulamaan kanssamme yhteen ääneen, kun osoitamme ystävällisyyttä puutteenalaista naapuria kohtaan.

Kaikki ei tapahdu yhtäkkiä. Kuten jokainen ansioitunut muusikko tietää, kauniin musiikin esittäminen vaatii uutteraa harjoittelua. Jos varhaiset musikaaliset yritykset kuulostavat riitasointuisilta, muistakaa, ettei riitasointuihin tehoa arvostelu. Riitasoinnut kotona ovat kuin pimeys huoneessa. Pimeyden nuhtelemisesta ei ole hyötyä. Meidän täytyy karkottaa pimeys tuomalla valoa.


Jos siis kodissanne laulavat bassot ovat liian voimakkaita ja jättävät muut varjoonsa, tai jos jousisoittimet perheorkesterissanne soivat hieman liian läpitunkevasti tai terävästi tai jos nuo malttamattomat pikkolot ovat epävireessä tai epäjärjestyksessä, olkaa kärsivällisiä. Jos ette kuule kodissanne evankeliumin musiikkia, muistattehan nämä kaksi sanaa: jatkakaa harjoittelemista. Jumalan avulla on tuleva päivä, jolloin evankeliumin musiikki täyttää kotinne sanoin kuvaamattomalla ilolla."

Haluan ponnistella lujemmin luodakseni meidän kodistamme enemmän Kristus keskeisen. Silloin lapsillani ja miehelläni on siinä kodissa hyvä olla. Muistan miten kirkon jäsenten kodit ja niissä vallitseva rauha tekivät minuun nuorena vaikutuksen. Olen kiitollinen mahdollisuudesta oppia ja yrittää uudelleen. Olen kiitollinen, että saan tulla säännöllisesti kirkkoon hiljentymään hengellisten asioiden ääreen ja nauttimaan sakramentin. Olen kiitollinen, että Vapahtaja on valmistanut minulle mahdollisuuden tehdä parannusta ja maksanut siitä kalliin hinnan. Toivon, että voisin olla hänen uhrauksensa arvoinen."

Vauhdilla eteenpäin

 Jouni aina mulle saarnaa, että mun pitäis urheilla. Tällä viikolla on joka päivä jotain yritetty. Tänä aamuna ehdotin yhteistä rullaluistelulenkkiä ja se sopi Jounille. Matka ison tien alkuun oli hauska, kun Jouni ajoi meidän 12-vuotiaan pyörällä. Muutenkin lenkki oli todella hauska, hauskempi kuin itsekseen, joten ainakin naurulihakset sai hyvän treenin. Kilometrejä rullaluistimilla kertyi vajaa 10. Se on hyvä saavutus henkilölle, joka on luonteeltaan laiska lukutoukka. 

Tässä kuvat lenkin puolesta välistä. Onneksi huolto pelaa.

Vauhdikas viikko

On niin kova meno päällä, ettei meinaa ehtiä teille raportoimaan, mitä kaikkea kivaa on tapahtunut. Ja nytkin saatte tietää vain pienen pienen osan.

Viime sunnuntaina veljeni pojat tulivat meille kylään. Oli hieman erilainen viikko verrattuna edelliseen viikkoon, kun meillä oli talossa neljä tyttöjä ja vain yksi poika. Mutta girlpower alas ja kundit kehiin. Vauhtia poikien kanssa riitti, mutta onneksi onnettomuuksilta vältyimme.

Yksi viikon kohokohdista oli matka Porvooseen. Siellä ensin tutustutimme 6 hengen lapsikatraamme Runebergin museoon. Sisätilat oli nopeasti kierretty, mutta puutarhassa meni enemmän aikaa. Siellä kun sai pumpata vettä kaivosta ja kastella kasveja, onkia kaloja ja hoidella kaikenlaisia kilttejä eläimiä. Matkamme Porvoossa jatkui Linnamäelle. Siellä oli järjestetty viikinkiseikkailu. Se olikin aika jännittivä. Meinasi syttyä ihan kiivas tappelu meidän hämäläisten ja sinne yhtäkkiä tulleiden kauppiaiden kanssa. Onneksi päästiin sopuun ja teimme kaupat. Vaihdoimme ohran jyvät suolaan ja hyvään hintaan tietysti. Ystävyyden kunniaksi joimme maljat lehmänsarvista ja söimme kaurakeksit. Kippis!

Meidän eväskärryt, lainattiin Runebergiltä.

Viikonloppuna toteutui yksi mun toiveista. Pidimme sukujuhlan Muurasjärvellä Salmelan tilalla. Siellä saimme kuulla hieman suvun historiaa ja syödä, jutella ja leikkiä. Historiaa kuunnellessa sitä mietti, että jos olisi elänyt jotain 100 vuotta sitten, niin perinnönjakotilaisuudessa minä ja siskoni olisimme saaneet yhdet lehmät ja veljet olisi saaneet jotain 300 hehtaaria maata per nenä. Reilua vai mitä? No, se oli sivuseikka. Päivä meni kuitenkin mukavasti ja tasa-arvoisesti. Oli kiva nähdä serkkuja, tätejä ja muita sukulaisia. Olen nimittäin jo pitkään miettinyt, että jos joku heistä kävelisi kadulla vastaan, niin en ehkä tunnistaisi heitä, mutta nyt tunnistan. Eläköön sukujuhlat!

Jouksukisa

Kumpi voittaa 2,5 km juoksukisan, 9-vuotias poika vai 37-vuotias nainen?
Minä luulin, että lähdemme vain juoksulenkille, jossa 9-vuotias tsemppaa mua, koska inhoan juoksemista ja en todellakaan ole koskaan juossut. Heti alkumetreillä mulle kyllä tuli selväksi, että kyseessä olikin kilpailu. 9-vuotias meinasi oikoa ojan kautta, mutta eihän fuskaus ole sallittua, joten game is on!
Yllätin ihan itsenikin, että jaksoin juosta tuosta matkasta noin puolet. Loput piti kävellä ja haukkoa henkeä. Heti alkumetreillä harmittelin mielessäni, kun en ollut muistanut vaihtaa päälleni vähän käytettyjä punaisia urheilurintaliivejä. Kyllä niilläkin on siis joku muu tarkoitus, kun lojua kaapin pohjalla.
Sinnikkäästi kuitenkin jatkoin matkaa ja vilkuilin 9-vuotiaan menoa. Kyllä näin hänet! Tuolla hän on mutkassa ja nyt hän menee kadun yli. Hänkin käveli välillä ja lopussa hänestä ei näkynyt vilaustakaan. Kai hän osaa kotiin.
Lopputulos oli kuitenkin selvä. Poika voitti naisen. Kotona sain kuulla, että hän oli matkalla pysähtynyt silittämään mustaa kissaa ja silti oli kotona reilusti ennen mua. Ei taida olla juoksu mun laji, nytkin jalat tutisee niin paljon, että pitää varmaan levätä loppupäivä.

Mittarissa 37 vuotta

Voi kun tämä päivä ei ikinä loppuisi. On ollut niin ihanaa. Mua on palveltu kuin prinsessaa, täytetty mun kaikki käskyt ja toiveet. Tänään on siis syntymäpäiväni.

Monenlaisia tapahtumia on sattunut kuluneina vuosina. On ollut kohokohtia ja välillä on menty syviä ojia pitkin. Jos voisin, joitakin aioita tekisin toisin ja toisaalta kaikki on hyvin nyt. Tämä ikä ei ole hassumpi ikä, vaikka naama jo alkaa veltostumaan ja synttärilahjaksi sain pyytämäni kattilan (ja muita pikku yllätyksiä). Niinpä kysymys kuuluu, olenko muuttunut tai kehittynyt ollenkaan?

Kyllä, muutosta on tapahtunut. Huomaan itsessäni uusia piirteitä, esim, että olenkin aamutorkku ihminen, vaikka nuorena luulin olevani aamuvirkku. Toivottavasti kärsivällisyyteni on edes hieman kehittynyt, koska avioliiton alkuaikoina olin aika kipakka lasten kanssa. Joskus nykyään vanhemmat lapset haukkuvat mua jopa liian lepsuksi. Sitten minussa on kasvanut jonkunlaista rohkeutta. Tätä tuo esiin se, että uskallan jopa aukaista suuni vaikeissa tilanteissa tai että yritän pukeutua niin kuin tykkään, enkä vain farkkuihin ja paitaan. Ehkäpä alan kohta olemaan aikuinen Nainen!

Saa nähdä, mitä seuraavat vuodet tuo tullessaan. Ainakin yhdessä asiassa olisi parannettavaa vielä. Eräs sisar puhui tänään kirkossa positiivisuudesta ja se kolahti. Kyllä, mun pitäisi olla positiivisempi ja nähdä asioiden valoisa puoli. Siispä iloisin mielin kohti huomista!

Kuva 33 vuoden takaa, kun odottelin 4-vuotis synttäreitäni.

Tänään 37 vuotta, ei vielä 73 vuotta.

3. retki

Tänä aamuna päätin, että en nouse sängystä ylös ennenkuin olen keksinyt jotain kivaa tälle päivälle. Se oli vaikeaa. Me ollaan asuttu Orimaatilassa niin kauan ja kierretty täällä kaikki ilmaiset ja edulliset paikat. Sitten mulla välähti. Valokuvasuunnitusta pyörällä, mikä loistava idea! Hieman meni aikaa suunnitellessa, mutta lopputulos oli mahtava. Kaikki vapaaehtoiset lähtivät matkaan ja näin se retki alkoi.

Ensimmäinen vihje oli erään kirjan kansi, jossa kisut lähtee kouluun. Antti ja Pinja ensin luuli, että se tarkoitta meiltä matkaa kouluun, mutta se tarkoittikin koulutietä, joka löytyi kartan avulla.

Toinen vihje:

http://www.orimattilanliikuntapalvelut.fi/frisbeegolf-puisto/

'

Kolme seuraavaa vihjettä oli kolme tietä ja kartan avulla Pinja ja Antti ne löysi helposti. Sitten oli tälläinen kuva ja kohde löytyi:

http://www.playdo.fi/half-pipe-skeittiramppi

7. kuva oli myös helppo:

http://www.orimattilankirjasto.fi/

8. kuva oli jo vaikeampi, mutta pienen vihjeen jälkeen, paikka löytyi nopeasti. Tässä kuvassa Pinja halusi asetella minut ja ottaa kuvan. (harmillista kyllä en enään löytänyt vihjeetä kuvaa, mutta se oli lankarulla)

9. vihje löytyi myös hyvin, koska olimme pari kuukautta sitten käyneet siellä eli Soile Yli-Mäyryn taidelinnassa.

                                            

                                                              http://www.orimattila.fi/sivu.php?id=54&sivuid=65

Toiseksi viimeinen vihje oli kauppa  ja sieltä herkulliset eväät. Viimeinen kohde oli koti, jossa söimme eväät, koska ulkona oli aika kylmää. Hauskaa oli ja puolitoista tuntia sujui oikein hyvin pyöräillen.

Toinen retki

Viime viikolla meidän talossa oli miesylivoima. Niinpä ajatttelin, että pitää olla joku miehekäs retki. Onneksi Lahdesta löytyi mottoripyörämuseo.

4 poikaa ja Pinja ja minä lähdimme viime torstaina aamuna auringon paistaessa museoon. Mä rakastan museoita ja monet niistä on nykyisin hyvin lapsiystävällisiä. Kerran kesässä meidän perhe käy ainakin yhdessä museossa. Moottoripyörämuseo kuulosti mielenkiintoiselta, mutta hinta ei ollut lapsiystävällinen. Mieti, mitä museoa sun mielestä yleensä maksaa ja kerro se kolmella, niin tiedät mitä maksoin tästä retkestä.

Täytyy kyllä myöntää, että museossa oli paljon ja monenlaisia moottoripyöriä, mutta silti museo oli nopeasti kierretty. Yritin pidätellä poikia ja osoitella erilaisia yksityiskohtia, mutta pojat olivat toooosi nopeita. Paikka, missä pysähdyttiin useammaksi minuutiksi, oli pieni käytävä, jossa saattoi katsoa vanhoja moottoripyöräelokuvia vanhoilla elokuvateatterin istuimilla. Penkkejäkin oli vain kolme, joten osa joutui istumaan sylikkäin ja osa vierekkäin. Näimme Elvis Presleyn moottoripyörän selässä ja Peter Fondan (tunteeko häntä kukaan?) ajelemassa pitkää asfalttitietä. Joo, aika makeelta se näytti. Pidin kyllä siinä samassa pienen valistuksen kypärän käytöstä ja tarpeellisuudesta motskarilla ajaessa.

Museossa ihmettelin sitä, kun siellä ei saanut mennä minkään pyörän päälle ja vähän kokeilla sitä. Niinpä kävin kahvilasta kysymässä, että olisiko mahdollista istua jonkun moottoripyörän päällä ja ottaa kuvia. No se järejstyi ja tässä on tulos:

Retki

Lomalla pitää retkeillä. Lapsille pitää järjestää jotain ohjelmaa, ettei he vain ole koko päivää sisällä. Tänään oli siis retkipäivä.

Olin suunnitellut retkeen neljä osaa. Ekana menemme Siwaan ja ostamme vesimelonin (99cent/kg) ja donitsit (50cent/kpl). Sieltä jatkamme matkaa kirpputorille. Seuraava kohde olisi puisto, jossa syömme myös eväät ja viimeisenä menemme kirjastoon ja museoon. Aika hyvä suunnitelma, mutta entä toteutus?

Kaikki lähdimme yhdessä pyörillä Siwaan. Ostimme neljä vesimelonia ja donitsit. Minttu halusikin sitten mennä kotiin lukemaan kirjaa ja syömään vesimelonia ja donitsia. Loput menimme kirppikselle. Juho löysi sieltä nopeasti sopivan Aku Ankan taskukirjan ja oli valmis lähteämään, mutta hän joutui jäämään meidän muiden seuraksi, koska maksu tapahtui pankkikortilla. Se kyllä venytti Juhon kärsivällisyyttä, sillä Antti ja Pinja etsivät kauan sopivaa ostettavaa. Sitten vihdoinkin Juho pääsi kotiin lukemaan Aku Ankkaa ja syömään vesimelonia ja donitsia.

Jäljelle jäi siis minä ja kaksi nuorinta. Olin luvannut heille uuden puiston, mihin menemme. Ehkä se piti heidät vielä mukana matkassa. Tosin matkalla Antti ja Pinja  kyselivät, että onko se varmasti yleinen puisto eikä jonkun taloyhtiön oma. Puisto löytyi ja se oli mukava. Leikit alkoi hyvin ja mä sain rauhassa lukea kirpparilta ostamaani lehteä. Kyllä ulkona vesimeloni maistui hyvältä ja donitsit myös.

Matkalla kirjastoon huomasin valokuvaamon ja muistin, että  Antille ja Pinjalle pitää ottaa passikuvat. No, se homma oli mopeasti hoidettu. Kirjastossa aika kului kivasti. Hyviä kirjoja löytyi ja Pinja sai vihdoinkin oman kirjastokortin. Hänestä tuli niin onnellinen tyttö. Ainoa ongelma ilmeni myöhemmin, nimittäin kirjastokortti näyttää aika yksinäiseltä lompakossa, niinpä Pinja kyseli, että voisiko hän saada niitä kauppojen kortteja niin lompakko näyttäisi hienommalta.

Tässä vaiheessa retkeä alkoi jo puhti loppua ja totesimme, että onhan siellä museossa ennenkin käyty ja sinne ehtii joku toinen kerta. Niinpä onnistuneen retken jälkeen, pyörät kohti kotia.

Kesäloma

Tätä on odotettu, päiviä on laskettu ja vihdoinkin se alkaa: kesäloma! Lapset voivat nauttia auringosta ilman läksyjä, nukkua pitkään ilman herätyskelloa, heittää kengät nurkkaan ja juosta varpaisillaan aivan vapaina ja villeinä. Jäätelöä kuluu lukematon määrä ja se sulaa ihanasti kaikkien suussa, mansikkaa, suklaata, toffeeta, makuja riittää kyllä. Uimarannat kutsuu pulikoimaan ja mummolaan pitää tietenkin mennä. Huvipuistot ja matkat kerryttävät ihania muistoja ja valokuvia voi ihastella myöhemmin syksyllä. Voi miten ihana kesä on tulossa.

Mukava lasten onkin jäädä lomalle, kun kantoivat kotiin hyvät todistukset. Kyllä saa vanhemmat olla ylpeitä ahkerista lapsista. Minttu löysi opettajien kortteihin tämän ihana runon. Tulkoon sen mukana kaikille lomalaisille hauska ja rentouttova loma. Nautitaan!

Leuto tuuli hiuksia hyväilee,

auringon lämpö sielua  syleilee,

hymy huulilla väreilee,

kun suu mansikoita maistelee. 

Kesä on tullut, teidän sen,

kun kukkaan lensi perhonen.

-Elämän kiehtova taika-

.

10 poikaa

Tänä aamuna kyllä väsytti, en meinannut saada itseäni sängystä ylös ollenkaan. Ja mikäköhän sen aiheutti? No, 10 poikaa eilen illalla. 

Ensin valmistaudut heidän tuloonsa, siivoat, leivot, koristelet ja keksit ohjelman. Sitten olet kaksi tuntia koko ajan varpaillasi ja toivot, että talo pysyy pystyssä. Sen jälkeen vielä korjaat jäljet, huh huh. Huomio, kaikki tyttö lasten äidit, olkaa kiitollisia, kun teidän ei tarvitse järjestää syntymäpäiväjuhlia pojalle.

Eilen juhlimme Antin 9-vuotis synttäreitä. Valmistautuminen oli tehty hyvin ja sunnitelmat piti, joten synttärit onnistui mainiosti. Ohjelmaakin oli aika kivasti, koska jotkut rupesivat jo lopussa hieman kyllästymään leikkeihin ja olisivat halunneet vain riehua trampalla. Noh, se onnistui myös. Antti oli myös tyytyväinen juhliin ja hän sai kyllä todella hyvät lahjat. Niitä on tutkittu ja koottu tänä aamuna klo 6.30 lähtien.

Tälläiset juhlat vaativat aina kahden aikuisen läsnäolon. Jos olisin ollut yksin, olisin varmasti saanut hermoromahduksen. Jo se, että paikalla on Mies, rauhoittaa poikia aika hyvin. Heitä pitää koko ajan pitää silmällä, jos haluaa välttyä sairaalareissulta tai vakuutusyhtiön lomakkeelta. Tämä herättääkin mielenkiintoisen kysymyksen eli kuinka opettajat pärjää näiden kanssa joka päivä koulussa?

Loppuun vielä pieni kevennys. Eräs äiti soitti mulle ennen juhlia ja kysyi, että onko teillä Aliasta. Mä siihen vastasin, että ei ole, milloin hän on hävinnyt ja mistä. Kävikin ilmi, että Alias on peli eikä tyttö. Pieni häiriö siis mun aivotoiminnassa. Illalla pelasimme Aliasta, oli oikein hauskaa löytää oikeita sanoja!

Käärmekakku

 Antti yrittää löytää lakulaatikon ämpäri päässä,
 miuden huudellessa ohjeita.

Sählykerho

Olen vetänyt koko kevään koululla lapsille sählykerhoa. Kyllä, usko tai älä! Enhän mä ymmärrä sählystä mitään tai tiedä sen sääntöjä, mutta yllättävän hyvin kaikki on mennyt. Kiitos siitä kuuluukin meidän Juholle, joka on  ollut apuvalmentajan roolissa. Juhoa ne pojat siellä kunnioittaa ja tottelee, ei meikäläistä.

Sähly on aika mielenkiintoinen laji. Kaikki ryntää reikäpallon perään. Lapset ei meinaa ymmärtää, että jonkun kannattaisi olla puolustaja ja toisten hyökkääjiä, vaan yleensä kaikki juoksee sen pallon perään. Taistelu on kiihkeää, jopa niin kiihkeää, että palloa yritetään ottaa pois oman joukkueen jäseneltä! 

Sähly tuo myös esille pelaajissa erilaisia luonteenpiirteitä. Toiset valittaa aina, että kukaan ei syötä hänelle, vaikka seisoo samassa paikassa koko ajan. Toiset ilmoittaa haluavansa pallon hakkaamalla lattiaa mailalla koko ajan. Eräät kehuvat itseään todella hyväksi maalivahdiksi ja unohtavat, että palloja menee heidän ohi yhtä paljon kuin muillakin. Toiset taas saavat raivarin, kun vastustaja voittaa ja heittää mailan raivostuen maahan. Mä olen koko kevään yrittänyt painottaa kerholaisille, että tämä on hauskaa ja täällä ei oteta mitään vakavasti vaan nautitaan. Ei ole mennyt perille.

Eniten mua on pelottanut, että minkä verran sählyssä sattuu tapaturmia. Välillä veri onkin lentänyt(siis ei oikeesti) ja kaikki ovat saaneet taatusti komeita mustelmia ja naarmuja. Yllättävän vähällä olen kuitenkin selvinnyt. Laastareita on kulunut, mutta onneksi koulu maksaa ne. Itse kerran ihmettelin, kun mun sääressä oli mustelma, jonka keskellä oli valkoinen pilkku. Sitten hoksasin, että sählypallohan siihen on osunut. Kerran myös tuli maila peukaloon aikamoisella voimalla. Peukku oli viikon ajan kipeä, enkä yhtään valehtele.

Oli kyllä mielenkiintoinen kevät. Tuntuu jopa siltä, että jotkut niistä pojista tai tytöistä alkoi pitää musta. Sen huomasi siitä, että heillä oli aina tosi paljon asiaa mulle ennen sählyn alkua. Mutta huomenna palautan kansliaan koulun avaimet. Sählykerhon ohjaajan työt loppui tänään. Yes, loma alkoi.

Paavo on tullut kotiiin

Paavo on meidän kissa. Se on sellainen söpöliini, hieman paksu, ja sen takia sitä onkin ihana silittää ja helliä. Paavon turkki on myös ykkösluokkaa, luonne ehkä hieman tavallista arempi. Paavoa voisi kuvailla erittäin epäluuloiseksi ja jopa pelkuriksi, mutta toisaalta se kissa rakastaa rapsutusta ja silittelyä. Voi Paavoa!

Paavo tuli meille pari vuotta sitten oman käytösongelmansa takia. Se nimttäin söi aina Ville kissan ruuat. Me oltiin valmiita ottamaan Paavo meille, vaikka mä olin ollut monta vuotta pahasti "allerginen" eläimille. Mutta ihmeitä tapahtuu ja yhtenä kesänä pari pientä kissanpoikaa paransi mun allergian. Katselemme lasten kanssa edelleenkin kuvia Söpöstä ja Nöpöstä, jotka oli meillä hoidossa pari viikkoa. 

Niin sitten Paavo tuli meille ja kyllä sillä olikin sopeutuminen hiljaisuudesta ja rauhasta kovaan meteliin ja melskeeseen. Ensimmäiset pari viikkoa se oli sängyn alla piilossa ja kävi tutkimassa meitä, kun me nukuttiin. Mutta siitä se pikkuhiljaa tottui meihin ja varsinkin lasten käsittelyyn. 

Monta hauskaa hetkeä on ollut Paavon kanssa. Yhteen aikaan Paavolla ja Antilla oli jauhtaus leikki meneillä. Paavo voitti aina. Joskus Paavo kävi leikkimässä Juhon varpailla, kun Juho nukkui. Sitten kun lapsilla oli lattialla vaikka barbie leikit, niin Paavo meni niillä leikkimään, kun lapset oli koulussa ja sain selitellä heille sitten, että Paavo oli ne leikit sotkenut. Monesti Paavo nukkuu meidän Mintun vieressä. Se on niin iso, että Minttu joutuu sitä välillä hätyyttämään, että itsekkin mahtuisi tyynyllensä. 

Kyllä meillä oli ikävä Paavoa, kun se oli kylässä pari kuukautta Jounin allergia epäilyn takia. Mäkin olin tottunut aina kotiin tulessa huutamaan, että mami tuli. Tuntui talo niin tyhjältä, kun Paavon häntää ei näkynyt. 

Kyllä se on fiksu kissa, sillä eilen kun tultiin kotiin, niin se oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Se muisti meidät ja omat paikkansa. Illalla se käpertyi mun viereen ja kehräsi onnellisena. Mä olin kyllä aivan täynnä karvoja, kun sillä on näköjään karvojen harvennus aika meneillä.

Ihanaa, kun poika on tullut kotiin!

TET-toimistosta päivää

Vihdoinkin olin saanut raahattua itseni ulos hoitamaan vadelmiapuskia, kun puhelin soi. Akku oli ihan lopussa, joten juoksin äkkiä sisälle, luuri korvallani. TET-toimistosta siellä soitettiin.

Olin ilomoittanut itseni työnhakijaksi, kun työni loppui. Se oli aika hankalaa. Netissä piti täyttää ainakin 4 sivua tietoja. Piti etsiä ikivanhoja juttuja, kuten milloin on aloittanut jonkun koulun ja milloin se on päättynyt. Onneksi ne paperit oli vielä tallessa.

Sitten odottelin pari päivää ja kun mitään ei kuulunut, yritin soittaa sinne. Numeroa sai etsiä työvoimatoimiston sivuilta aika lailla ennenkuin se löytyi ja sitten vielä kävi niin, että puhelin ei toiminut. Ou jee. No en tästä kuitenkaan lannistunut, vaan etsin sähköposti osoitteen ja laitoin vähän postia. Vastaus tuli aika nopeasti: Meillä on kiire, odota, että otamme yhteyttä.

Se yhteydenotto tulikin odotettua nopeammin. Puhelimessa oli oikein mukava mies, joka selitti asioita, ja vielä enemmän selitti ja kertoi, mitä olin kirjoittanut työnhakuilmoitukseen. Yhdessä vaiheessa sanoin, että voisitko vähän aikaa kuunnella, jotta voin selittää tilanteeni. Sitten kerroin, että osa-aika työni loppui, mutta mulla on yritys, josta tulee vähän tuloja, ja teen käsityöopettajan sijaisuuksia, ja vielä käyn kahdessa muskarissa soittamassa pianoa tarvittaessa ja että olemme tukiperhe yhdelle pojalle. Mies oli pienen hetken hiljaa, mutta tokeni aika nopeasti. Asiaa alkoi tulla, ja paljon. Tilanteeni on kuulemma hieman erikoisempi ja tätä pitäisi miettiä. Sitten tuli monia eri vaihtoehtoja, mitä voidaan tehdä. Niitä seurasi tarkat tiedot, mitä kukin eri vaihtoehto vaatii. Mulla alkoi tässä vaiheessa käsi väsyä...

Tässä vaiheessa mies alkoi puhua myös opiskelun mahdolllisuudesta. Minttu kuuli tuon ja sanoi, että riittää jo, lopeta. Puhelu oli kestänyt jo yli puoli tuntia. Käytin lapsia tekosyynä lopetttaa keskustelun, he kun hermostuvat niin herkästi, kun eivät saa välipalaa oikeaan aikaan;)

Päädyin vaihtoehtoon, joka on kaikista helpoin. Lopetin virallisen työnhaun.

Viimeinen työpäivä

Tänään oli mulla viimeinen työpäivä. Niin se vain puolitoista vuotta meni. Se oli hyvää aikaa, myöskin rankkaa ja opettavaista.

Kun on 12 vuotta kotona hoitanut lapsia ja ei ole koskaan ollut oikeissa töissä, on vaikeaa saada töitä ja edes kuvitella, että joku sinut palkkaisi. Luulin, että en osaa mitään ja että en osaa tulla toimeen toisten aikuisten kanssa. Nämä kuitenkin osoittautui vääriksi olettamuksiksi. Huomasin, että olen aika loistava ompelija ja osaan jutella toisten kanssa, heittää läppää ja hoitaa myös asiallisesti kaikki työkuviot ja vaikeatkin asiat. Vau, tämä kohensi mun itseluottamusta aika lailla. 

Alussa olin niin innoissani töistä, että unohdin jopa kerran käydä aamulla suihkussa. Joskus taas eväät jäi kotiin tai naama jäi rasvaamatta. Alku oli myös tosi rankkaa. Kun ompelee viikossa yksin 30 verhoa ja vielä mahdollisemman nopeasti, se vie voimat. Jouni sanoi mulle, että sun pitää tehdä töitä vain noin 70 % teholla, eikä täysillä. Se oli vaikeeta. Painoin täysillä ja sitten kotiin tulessa olin aivan poikki. Siivoukset jäi ja lapset sai valmisruokaa. Työni onneksi vähän keventyi, kun tuli muita ompelijoita. Silloin pystyi nauttimaan ja ottamaan vähän rennommin.

Nyt se kuitenkin loppui. Kotona kyllä riittä hommia.  Tänäkin aamuna, kun ryhdyin pukemaan, löytyi paitani sisältä kauhean iso ja paksu hämähäkki. Ehkä se oli merkki. Täällä ei ole kukaan siivonnut kunnolla pitkään aikaan. Siis luuta käteen ja töihin.

Päivi leijonanmieli

Olipa kerran erään kaupungin laidalla tönö, jossa asui leijona. Sitä hoitivat kolme veljestä nimeltään Kasper, Jesper ja Joonatan, jotka olivat rosvoja. Leijona oli aivan kiltti, se murisi vain silloin kun oli nälkäinen. Leijona rakasti läskiä, silavaa ja maitosuklaata. Kun ne olivat erään kerran loppu, leijona söi Jesperin varpaan. 

Leijona oli kovin hyödyllinen kotieläin. Se vartioi, ettei kukaan uskaltanut tulla kolmen veljeksen taloon ryöstöretken jälkeen pidättämään heitä. Myöskin hiiret pysyivät poissa leijonan ketteryyden ansiosta. Leijona viihtyi hyvin veljesten sotkuisessa talossa.

Kävi kuitenkin niin, että kesken erästä ryöstöretkeä Kasper, Jesper ja Joonatan jäivät kiinni ja joutuivat vankilaan. Ja sen seuraukset olivatkin aikamoiset. Heistä tuli nimitääin puhtaita ja siistejä. Ja vielä pahempaa, he pelastivat kaupungin tulipalolta ja heistä tuli siis jonkinlaisia sankareita, kunnon kansalaisia. Kasper sai tuosta urotyöstä palkinnoksi palomestarin viran ja Joonatan pääsi leipurin apulaiseksi. Jesper ja leijona löysivät uuden kodin sirkuksesta. Niin hävisi Kardemumman kaupungista rosvot ja leijonasta tuli entistä kuuluisampi.

Tarina Viron matkasta

Eilen aamuna lähdin vilkkaan äitini,  vihreän siskoni Leenan ja viisaan siskontyttöni Jennan kanssa Viroon päiväksi. Matka vihaiseen Tallinaan kesti pari tuntia. Onneksi visainen isäni oli tehnyt meille voittamattomat kinkkuvoileivät. Niitä nautimme heti vaaralliseen laivaan saavuttuamme. 

Tallinnassa oli oikein vilpillinen ilma. Valkoinen aurinko paistoi kauniisti, mutta emme siitä ehtineet juurikaan nauttia, koska meillä oli tiukka aikataulu. Otimme veikeän taksin ja menimme valikoivaan käsityöliikkeeseen. Siellä aikaa olisi kulunut vaikka kuinka paljon, mutta seuraava kohde odotti. Tällä kertaa menimme vaalealla taksilla kauppakeskukseen, josta emme löytäneet mitään mielenkiintoista. Aika kului nopeasti, joten lähdimme väärällä taksilla takaisin sataman lähellä olevaan väkevään kauppakeskukseen. Siellä teimme pikaisia ostoksia ja Leena ja minä otimme villit hiustenleikkaukset. Sitten minä vielä innostuin menemään viereiseen vahvaan kauppakeskukseen etsimään vaikuttavia viinereitä, joita ei löytynyt. Sen takia meinasin myöhästyä valaistuneesta laivasta. Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt, muuten valloittava seurueeni olisi suuttunut.

Paluumatka valtavalla laivalla oli rattoisa. Söimme siellä vekkulin aterian ja shoppailimme viehkeässä tax free myymälässä. Loppumatkasta vieraskorea äitini ja viitseliäs siskoni tanssahtelivat tanssilattialla. Visuaalisessa satamassa isi meitä odotti ja voitonriemuinen kotimatka alkoi. Päätimme, että lähdemme pian isomman ja värikkäämmän naisjoukon kanssa uudestaan virtaavaan Tallinnaan.

(Kyllä oli vaikea keksiä v:llä alkavia adjektiiveja, mutta onneksi lapset auttoivat.)

Hernekeitto

Taas ruokajuttuja. Tämän voit hyvin jättää lukematta, paitsi jos olet tosi tylsistynyt.

Puheenaihe on hernekeitto ja sen historia ja vaikutus perheeseemme. Hernekeittopurkin juuret juontavat aikoihin, jolloin Jouni oli vielä poikamies. Silloin Jouni laittoi itselleen purkillisen hernekeittoa ja söi sen yksin, koska oli nälkäinen opiskelija. Sitten menimme naimisiin ja söimme hernekeittopurkin kahdestaan. Juhlahetkinä meillä oli keiton seurana näkkäriä, jonka päällä oli ohuen ohuita kurkkuviipaleita. Sitten nostimme jalat olohuoneen pöydälle (pahvilaatikko) ja katsoimme elokuvaa.

Perhe kasvoi yhdellä henkilöllä ja piti siirtyä syömään keittoa pöydän ääreen. Saman kokoisesta purkista riitti ruokaa vielä toiselle lapselle ja kolmannelle ja neljännelle. Tässä vaiheessa keitto alkoi olla jo aika vetistä, mutta siitä viis, se vain jaettiin lautasille valmiiksi, että jokainen sai sopivan verran.

Muutama kuukausi sitten lapset alkoivat valittaa, että he eivät saa mahaa täyteen, kun oli ruokana hernekeittoa. Niinpä tämän äidin oli pakko myöntää, että nyt oli aika laittaa säästäväisyys syrjään ja lämmittää kaksi purkkia hernekeittoa. Ja se toimii! Hyvä ruoka, parempi mieli ja täydet vatsat. Tosin nyt jää keittoa vähän yli ja joku "onnekas" saa jämät toisena päivänä.

Kyllä se hernekeitto pelastaa kiireisen päivän. Kuten tänäänkin, en olisi ehtinyt valmistaa ruokaa sählykerhon jälkeen ennenkuin Pinja piti viedä partioon. Aikaa oli vain puoli tuntia. Siinä ehti hyvin tehdä kattilallisen purkkihernekeittoa, käydä suihkussa, pukea päälle, syödä ja  olla puhelimessa. Eläköön hernekeitto!

Puuroa

Puuro on niin terveellinen aamupala ja se niin on hyvää ja edullista. Kaikki lapset rakastavat puuroa ja syövät sitä mielellään. He huutavat: "Lisää puuroa!" 

Voi kun tämä olisi totta. 

Tänä aamuna tein pitkästä aikaan puuroa. Ja lasten reaktiot oli ennakoitavissa. Tuli nenän nyrpistystä, EI sana eri muodoissa, lisää narinaa ja valitusta. Sitä on mun vaikeaa ymmärtää (ja kestää), sillä tykkään puurosta. Kaurapuuro on hyvää omenahillon kanssa ja 4-viljan puuron kanssa sopii voisilmä ja inkkarisokeri. Meiltä löytyy myös muita vaihtoehtoja puuron seuraksi, mutta ei ne silti tee puurosta yhtään suositumpaa.

Valituksen ja narinan yltyessä on aina otetteva kovat keinot käyttöön. Ne saa lapset yleensä hiljaisiksi. Tänäkin aamuna kerroin lapsilleni tarinaa toisista lapsista, jotka etsivät ruokaa kaatopaikoilta tai roskiksista, juovat likaista vettä ja jotka olisivat iloisia noin pienestä puuro annoksesta. 

Ehkä se tarinointi ei ole ihan reilua, kun en itsekkään aina osaa olla kiitollinen siitä kaikesta hyvästä, jota meillä on. Toisin sanoen aina, kun mä haluan uusia vaatteita, niin jonkun pitäisi muistuttaa mua, että sulla on jo kaappi täynnä puhtaita vaatteita ja että on paljon muita ihmisiä, jotka käyttävät likaisia rääsyjä. Tai kun haluan isomman talon, jonkun pitäisi näyttää mulle kuvaa hökkelikylistä, että muistaisin nauttia ja iloita tästä lämpimästä kodista, jossa on sähköt ja juokseva vesi. Kaikkea hyvää on mun ympärillä, perhe, koti, vapaa maa ym, huomaanko sen kaiken? 

Radiossa puhuttiin tänään kateudesta. Siellä kuitenkin todettiin, että jos ystävien ongelmat laitettaisiin pöydälle, niin jokainen heistä ottaisi ne omat ongelmat takaisin. Eli kateus on aika turhaa. Mielestäni kiitollisuus on kateuden vastakohta. Olen kuullut, että joku pitää kiitollisuus päiväkirjaa. Se voisi olla hyvä idea mulle, kun haluan jotain uutta ja lapsille silloin, kun meillä on puuroa.

Kakkubaari

Ennen kuin pääsin nauttimaan ihanista kakuista, joita oli yli 10 erilaista, sain hengellistä ravintoa yllin kyllin. Kyse oli apuyhdistyksen juhlasta, joka oli eilen illalla kirkolla. Jos olisin tiennnyt, että siellä on niin ihana henki ja niin hyvät kakut, olisin kutsunut sinut mukaan. Muista tulla ensi vuonna!

Apuyhdistys on kirkon järjestö naisille. Apuyhdistykseen kuuluu kaikki yli 18 vuotiaat naiset. Meillä on sunnuntaisin oma luokka, jossa keskustelemme evankeliumista ja jaamme kokemuksiamme, kuinka pyrimme elämään sen mukaan. Tämän lisäksi meillä on toimintaa noin kerran kuussa joku arki ilta. Näissä toiminnoissa on kaikenlaista mukavaa. Nyt tulee mieleen tässä pari esimerkkiä: kierrätysilta, jossa tavara vaihtoi omistajaa ja  pilates ilta oli tosi antoisa kokemus. Apuyhdistyksen tunnuksena on, että rakkaus ei koskaan häviä. Ja niin se on, se ei häviä vaan kasvaa joka sunnuntai tai toiminta ilta meidän sisarten kesken ja se laajenee kotiin ja naapureihin jne...

Takasin eiliseen. Ei ole aina helppoa mennä arkisin apuyhdistyksen toimintaan. Kaikilla on kiire ja väsymys painaa. Mulla oli eilen ihan karmea päänsärky ja tabletti ei sitä helpottanut. Unohdin kellonkin kulun siinä illalla, niinpä lähdin sinne myöhässä. Autossa oli bensa ihan lopussa, joten oli pakko pysähtyä vielä tankkaamaankin. Perille saavuin siis myöhässä (inhoan myöhästymistä) ja pää kipeänä. Kun astuin tyttäreni kanssa kirkolle, sisältä kuului laulua ja  hyvä henki valtasi heti sydämeni. Alkurukouksen jälkeen keskustelimme siitä, kuinka voimme lähestyä Jeesusta Kristusta. Sitten saimme kuulla aivan ihanan lauluesityksen. Seuraavana keskuuteemme tuli kertomaan omasta elämästään Raamatun aikaisia sisaria. Naisprofeetta Hulda kertoi itsestään ja elämästään Vanhan Testamentin aikana, Hanna, joka oli leski, kertoi nähneensä Jeesus vauvan temppelissä ja Martta touhusi ja siivoili ja kertoi kuinka Jeesus oli opettanut häntä ja hänen sisartaan. Myös Lyydia kertoi siitä, kuinka hän tapasi Paavalin ja kääntyi kristityksi. Tämä ilta kyllä ravitsi sieluani  ja sai minut hetkeksi unohtamaan kaikki arkiset asiat. 

Oli meillä vähän kevyempääkin ohjelmaa. Lauloimme yhdessä 4 laulua, jotka liittyvät naisen eri elämän vaiheisiin. Ekana lauluna oli Äideistä parhain. Se sai kyyneleet monien silmiin. Sitten alkoi ihana valssi, Kultainen nuoruus. Sitten  vähän hurjasteltiin ja laulettiin Aikuinen nainen mä oon ja viimeisenä lauluna oli Isoäidin kaappikello. Hyvät sanat jokaisessa laulussa.

Ja sitten vihdoinkin pääsimme kakkuihin käsiksi. Lautaset tuli aivan kukkuroilleen ja maha sanoi vau!

10 sekunnin sääntö

Tänään tuli lähetyssaarnaajat meille syömään. Pitkästä aikaan saikin nauraa oikein kunnolla. Kai kaikki tietää mikä on 10 sekunnin sääntö ruuan kanssa?

Kaikki alkoi siitä, kun kysyin lähetyssaarnaajilta, että mitä heidän perheensä tekee yleensä maanantaisin perheillassa. Toinen heistä, vanhin A, vastasi, että hän tykkää laittaa ruokaa ja että he tekevät perheenä usein ruokaa. Vanhin A on ollut pizza ravintolassa töissä ja osaa kuulemma tehdä hyviä pizzoja. No lapset sitten tietenkin kysyivät , että osaako hän pyörittää pizzaa sillain hienosti pään ylä puolella. Kyllä vanhin A osaa. Vanhin B siinä vieressä hymyili. Arvasimme, että se merkitsee jotain ja niin he tunnustiavat, että viime viikolla vanhin A teki pizzaa ja kun hän pyöritti sitä, niin pohja lensi lattialle. Siinä kohtaa kaikki nauroi, mutta vielä hauskempaa oli tulossa. Kun pizza oli valmis, se oli tietysti hyvin kuumaa. Niin vanhimmat ajattelivat nostaa koko pizzan leivinpaperin avulla, siis kulmista pitäen, pois pellistä. Ja huppista heijaa, pizza putosi lattialle. Nyt meitä nauratti jo niin, että ei pystynyt syömään.

Halusimme vähän lohduttaa lähetyssaarnaajia ja kerroimme heille kaikki meille tapahtuneet ja muistamamme hauskat ruokajutut. Ekana tuli mieleen se, kun Juho tuli kaverin synttäreiltä ja sai sieltä karkkia. Juho jätti yhden karkin eteisen hyllylle. Mä huomasin, että hyllyllä on karkki ja huutelin, että kenen tää on ja saanko syödä sen? Juho lupasi auliisti, että syö vaan ja sitten vasta, kun olin nauttinut isosta mustasta karkista, hän kertoi mulle, että se oli pudonnut matkalla maahan. Tässä vaiheessä jo vedet valui silmistä.

Viimeinen tarina julkaistaan nimettömänä lapseni pyynnöstä. Eräs lapsistamme on erikoistunut lämpimien voileipien tekoon jo hyvin nuorena. Teimme siis yhtenä iltana yhdessä lämpimiä voileipiä. Kun koko pelti oli täynnä kinkku,ananas,juusto -voileipiä, niin tämä ihana pienokainen halusi tietysti nostaa pellin uuniin. Äiti antoi luvan ja loppu tapahtui hyvin nopeasti. Kun pelti nostettiin pöydältä, se samantien kallistui ja kaikki leivät täytteineen meni lattialle. Siinä meni pienellä huulet alaspäin, mutta äidin nopea toiminta pelasti koko pellillisen leipiä. Ne eivät olleet lattialla 10 sekuntia kauemmin. Muille perheenjäsenille ei tästä silloin kerrottu mitään, mutta nyt asialle voi jo kaikki nauraa.

Kyllä oli hauska päivällinen. Kaikki eivät pysyneet edes tuolillaan, kuuma tuli nauraessa ja ruokaa riitti. Vakuutimme kyllä lopussa lähetyssaarnaajille, että tästä ruuasta mikään ei ole ollut lattialla tänään 10 sekuntia kauemmin ;)