Muskari

Enpä olisi ikinä uskonut, että mun pianotaidoillani voi ansaita muutaman euron. Olin nimittäin eilen illalla muskarissa tuuraajana. 

Moni tyttö harrastaa pianon soittamista jossain elämänsä aikana. Mun pianotunnit alkoi ukin vanhalla harnomin soittamisella. En muista mihin se sitten hävisi, koska yhteen aikaan kävin pianotunneilla ilman, että meillä oli edes pianoa kotona. Kävin harjoittelemassa naapurissa ja kirkolla. Sitten kun sain säästettyä 6000 markkaa, ostin oman pianon. Se oli venäläinen, ulkonäöltään komea piano, mutta sisus ei niin laadukas. Sillä kuitenkin soittelin ja se seurasi mua omaan kotiin asti. Pari vuotta sitten se oli haudattava ja ostettava sähköpiano.
Pianon soitto taitoni ovat heikot. Olin laiska harjoittelija, mutta opin nuotit, soinnut jotenkuten ja mulla on rytmitajua. Näiden kolmen asian avulla olen voinut pari kertaa vuodessa toimia muskarissa soittajan tuuraajana. Osaan noin 20 lasten laulua ja niitä olen soitellut sormet jännityksestä jähmeinä. 
Pitäisiköhän alkaa miettiä uraa pianonsoittajana, ehkä Lahden sinffoniaorkesterissa?:D

Tänä iltana pimeäpiilosta

Maanantaisin pidämme aina perheillan. Se koostuu hengellisestä ajatuksesta, laulusta, tarjoilusta ja lasten mielestä parhaimmasta osuudesta eli toiminnasta. Tänään meillä oli pimeäpiilosta.
Taas.
Tällä toiminnalla on pitkä historia. Se on kuulunut perheemme toimintaan ihan alusta asti. Jounin kanssa opimme tämän leikin eräältä ystäväperheeltä Mikkelissä käydessämme. Kun menimme naimisiin, asuimme 41 neliön opiskelija asunnossa. Eräänä maanantai iltana, olimme perheillan toiminnassa pimeäpiilosta. Toinen meni rappukäytävään, kun toinen meni piiloon. Siitä se alkoi.
Idea on, että koko talossa on sammutettu valot ja etsijä etsii taskulampun kanssa piilossa olijat. Perheemme ja talomme on kasvaneet vuosien varrella, mutta tämä leikki on yhä suosittu. 

Tänään oli kyllä pimeäpiilossa historiallinen hetki. Olemme vieneet leikin korkeammalle tasolle. Juho nimittäin keksi, että kun hän on etsiä, hän ei käytäkkään taskulamppua vaan etsii pimeässä tunnustellen. Tästä nuorimmat lapset innostuivat ja näin syntyi pimeäpiilonen versio 2. Kokeilkaa!
P.S. laittaisin kuvia, mutta kun ne on ihan pimeitä:)

Tanssiaiset

Oi mikä ihana mies! Tanssitti mua koko illan niin paljon, että nyt on varpaat ihan muussia. Olimme kirkon järjestämissä tanssiaisissa Lahdessa. Tapasimme ystäviämme ja tanssimme, tanssimme, koko illan tanssimme.
Kun tulimme kotiin, niin Juho oli vielä hereillä. Juhon kommentti oli:"Te näytätte ihan erilaisilta." Oliko tuo positiivinen konmmentti? Pitää varmaan meikata useammin.

Rehellisyys maan perii

Lähdimme eilen koko perhe Helsinkiin temppeliin. Lapset olivat aivan innoissaan, kun pääsivät sinne hotelliin(lue asuntola) yöksi. Eilen illalla menin lasten kanssa kävellen lähikauppaan. Kun saavuimme sisään hälyttimet alkoivat soida kovaa ja kirkkaasti. Ovelle harppoi heti raamikas vartia. Mä näytin hänelle sellaista asuntolan magneettista avainkorttia ja sanoin, että tämäkö se soi. Mutta ei se ollut se. Niinpä kävimme jokainen vuorotellen ulkona ja tulimme sisään ja viimeisellä eli Juholla soi taas. Siinä sitten ihmeteltiin, että mikä se voi olla. Vartia kyseli, että onko pojalla uusia vaatteita. No olihan hänellä aika uudet housut, jotka oli jo paikattu vasemmasta polvesta ja oikean lahkeen polvi oli vielä reikäinen(ompelijan lapset ilman kenkiä vai miten se meni...). Lopulta meidät päästettiin kauppaan.
Teimme hyvät ostokset. Lapsille olin luvannut jäätelöt hyvästä käytöksestä, mutta eipä ollut irtojäätelöitä enää myytävänä. Onneksi 2 litran pakkaus korvasi pettymyksen.
Tässä teille pieni matemaattinen laskutehtävä. Jos Päivi ja lapset ostavat ruokaa 29,10 eurolla. Päivi antaa kassalle 50,10 euroa. Kuinka paljon Päivi saa takaisin? Myyjä antoi mulle tasan 30 euroa, jotka otin käteen. Sitten aloin pakata ja miettiä, että nyt jokin mättää. Menin siihen kassalle ja sanoin, että nyt tuli virhe rahan kanssa. Kassapoika antoi mulle sitten oikean summan ja sanoi, ettei tässä mitään virhettä tapahtunut. Siis häh? Me oltiin Mintun kaa ihan suu auki. No, rehellisyys maan perii ja mulle tuli hyvä mieli. 
Ja kaupasta poistuessamme vartia vilkutti meille ovella, kun Juhon housut soi. 
P.s ne housut on kyllä maksettu:)

Ylläripuhelu

Kaikilla taitaa puhelin soida aina kesken herkullisen luonaan. Tänään oli mun vuoro. Keskustelu meni jotenkin näin:
"Porvoon poliisilaitokselta poliisi se ja se täällä hei."
Mä oli ihan kummissani, mietin onko lapsilla kaikki hyvin ja oliko Jouni elossa?
"Onko Päivi J. puhelimessa"
"Joo, kyllä on" mä vastaan jo hieman hädissäni.
"Soittelen sellaisesta koulu asiasta, ei mitään hätää. Kyselisin, että oletko ollut Porvoon yläasteella liikunnanopettajana viime toukokuussa?
"Häh? Viime toukokuussa? En."
"Oletko varmasti Päivi J. joka asuu Orimattilassa?"
"Olen, onko tää joku vitsi?" Tiedustelen epäluuloisena.
"Ei ole, nimittäin viime toukokuussa opettaja oli laittanut autoonsa oppilaansa puhelimen, tästä on asiassa kyse. Oletko opettaja?
"En ole opettaja."
"Ok, sinä Päivi J. olit lähimpänä ja siksi soitin. Kiitos, ei muuta"

Sitten kipitän ruokapöydän ääreen posket punaisina ja kainalot märkinä, kun puhelin soi uudestaan.
"Täällä taas poliisilaitokselta."
"Niin..."
"Sattui pieni erehdys. Kyse olikin Sipoon koulusta. Oletko ollut siellä opettajana viime toukokuussa?"
"En ole ollut"

Varo joku Päivi J. Poliisi etsii sinua.

Miksi ihmeessä tavallinen mormoniäiti haluaa kirjoittaa blogia?

Ajatus blogin kirjoittamisesta syntyi muutama ilta sitten, kun leivoin lasten kanssa pullaa ja pipareita. Siinä huomasin, että meillä sattuu ja tapahtuu aina jotain hauskaa tai tavallista ja sen voisi muillekkin jakaa. 
Silloin nimittäin Minttu, Antti ja Pinja olivat piilottaneet possumuotin, että Juho, joka oli silloin jalkapallo harjoituksissa, ei pääsisi tekemään possupipareita. Juholla on tapana olla hyvin yksipuolinen ja tehdä vain possuja ja toisia se ärsyttää. Lapset sitä siinä suunnitteli ihan mun vieressä, mutta mä oli niin kiinni tabletissa ja tutkin blogi juttuja. Yhtäkkiä multa kysytään, että "kuulit sä mami?" Mä vastaan kieltävästi ja jatkan omia juttuja. Lapset huokaisivat. Tässä vaiheessa mun herätyskellojen olisi pitänyt soida, mutta blogi maailma vei mennessään. Kun Juho myöhemmin leipoi pipareita, hän kysyi multa, että missä on possumuotti. No, enhän mä tiennyt. Juho kuitenkin arvasi, mitä muut olivat tehneet ja painostamalla sai possumuotin takaisin ja pääsi tekemään paksuja ja herkullisia possupipareita. Ja niin se ajatus omasta blogista alkoi muhia...