Vihdoinkin olin saanut raahattua itseni ulos hoitamaan vadelmiapuskia, kun puhelin soi. Akku oli ihan lopussa, joten juoksin äkkiä sisälle, luuri korvallani. TET-toimistosta siellä soitettiin.
Olin ilomoittanut itseni työnhakijaksi, kun työni loppui. Se oli aika hankalaa. Netissä piti täyttää ainakin 4 sivua tietoja. Piti etsiä ikivanhoja juttuja, kuten milloin on aloittanut jonkun koulun ja milloin se on päättynyt. Onneksi ne paperit oli vielä tallessa.
Sitten odottelin pari päivää ja kun mitään ei kuulunut, yritin soittaa sinne. Numeroa sai etsiä työvoimatoimiston sivuilta aika lailla ennenkuin se löytyi ja sitten vielä kävi niin, että puhelin ei toiminut. Ou jee. No en tästä kuitenkaan lannistunut, vaan etsin sähköposti osoitteen ja laitoin vähän postia. Vastaus tuli aika nopeasti: Meillä on kiire, odota, että otamme yhteyttä.
Se yhteydenotto tulikin odotettua nopeammin. Puhelimessa oli oikein mukava mies, joka selitti asioita, ja vielä enemmän selitti ja kertoi, mitä olin kirjoittanut työnhakuilmoitukseen. Yhdessä vaiheessa sanoin, että voisitko vähän aikaa kuunnella, jotta voin selittää tilanteeni. Sitten kerroin, että osa-aika työni loppui, mutta mulla on yritys, josta tulee vähän tuloja, ja teen käsityöopettajan sijaisuuksia, ja vielä käyn kahdessa muskarissa soittamassa pianoa tarvittaessa ja että olemme tukiperhe yhdelle pojalle. Mies oli pienen hetken hiljaa, mutta tokeni aika nopeasti. Asiaa alkoi tulla, ja paljon. Tilanteeni on kuulemma hieman erikoisempi ja tätä pitäisi miettiä. Sitten tuli monia eri vaihtoehtoja, mitä voidaan tehdä. Niitä seurasi tarkat tiedot, mitä kukin eri vaihtoehto vaatii. Mulla alkoi tässä vaiheessa käsi väsyä...
Tässä vaiheessa mies alkoi puhua myös opiskelun mahdolllisuudesta. Minttu kuuli tuon ja sanoi, että riittää jo, lopeta. Puhelu oli kestänyt jo yli puoli tuntia. Käytin lapsia tekosyynä lopetttaa keskustelun, he kun hermostuvat niin herkästi, kun eivät saa välipalaa oikeaan aikaan;)
Päädyin vaihtoehtoon, joka on kaikista helpoin. Lopetin virallisen työnhaun.
keskiviikko 22. huhtikuuta 2015
tiistai 14. huhtikuuta 2015
Viimeinen työpäivä
Tänään oli mulla viimeinen työpäivä. Niin se vain puolitoista vuotta meni. Se oli hyvää aikaa, myöskin rankkaa ja opettavaista.
Kun on 12 vuotta kotona hoitanut lapsia ja ei ole koskaan ollut oikeissa töissä, on vaikeaa saada töitä ja edes kuvitella, että joku sinut palkkaisi. Luulin, että en osaa mitään ja että en osaa tulla toimeen toisten aikuisten kanssa. Nämä kuitenkin osoittautui vääriksi olettamuksiksi. Huomasin, että olen aika loistava ompelija ja osaan jutella toisten kanssa, heittää läppää ja hoitaa myös asiallisesti kaikki työkuviot ja vaikeatkin asiat. Vau, tämä kohensi mun itseluottamusta aika lailla.
Alussa olin niin innoissani töistä, että unohdin jopa kerran käydä aamulla suihkussa. Joskus taas eväät jäi kotiin tai naama jäi rasvaamatta. Alku oli myös tosi rankkaa. Kun ompelee viikossa yksin 30 verhoa ja vielä mahdollisemman nopeasti, se vie voimat. Jouni sanoi mulle, että sun pitää tehdä töitä vain noin 70 % teholla, eikä täysillä. Se oli vaikeeta. Painoin täysillä ja sitten kotiin tulessa olin aivan poikki. Siivoukset jäi ja lapset sai valmisruokaa. Työni onneksi vähän keventyi, kun tuli muita ompelijoita. Silloin pystyi nauttimaan ja ottamaan vähän rennommin.
Nyt se kuitenkin loppui. Kotona kyllä riittä hommia. Tänäkin aamuna, kun ryhdyin pukemaan, löytyi paitani sisältä kauhean iso ja paksu hämähäkki. Ehkä se oli merkki. Täällä ei ole kukaan siivonnut kunnolla pitkään aikaan. Siis luuta käteen ja töihin.
Kun on 12 vuotta kotona hoitanut lapsia ja ei ole koskaan ollut oikeissa töissä, on vaikeaa saada töitä ja edes kuvitella, että joku sinut palkkaisi. Luulin, että en osaa mitään ja että en osaa tulla toimeen toisten aikuisten kanssa. Nämä kuitenkin osoittautui vääriksi olettamuksiksi. Huomasin, että olen aika loistava ompelija ja osaan jutella toisten kanssa, heittää läppää ja hoitaa myös asiallisesti kaikki työkuviot ja vaikeatkin asiat. Vau, tämä kohensi mun itseluottamusta aika lailla.
Alussa olin niin innoissani töistä, että unohdin jopa kerran käydä aamulla suihkussa. Joskus taas eväät jäi kotiin tai naama jäi rasvaamatta. Alku oli myös tosi rankkaa. Kun ompelee viikossa yksin 30 verhoa ja vielä mahdollisemman nopeasti, se vie voimat. Jouni sanoi mulle, että sun pitää tehdä töitä vain noin 70 % teholla, eikä täysillä. Se oli vaikeeta. Painoin täysillä ja sitten kotiin tulessa olin aivan poikki. Siivoukset jäi ja lapset sai valmisruokaa. Työni onneksi vähän keventyi, kun tuli muita ompelijoita. Silloin pystyi nauttimaan ja ottamaan vähän rennommin.
Nyt se kuitenkin loppui. Kotona kyllä riittä hommia. Tänäkin aamuna, kun ryhdyin pukemaan, löytyi paitani sisältä kauhean iso ja paksu hämähäkki. Ehkä se oli merkki. Täällä ei ole kukaan siivonnut kunnolla pitkään aikaan. Siis luuta käteen ja töihin.
lauantai 11. huhtikuuta 2015
Päivi leijonanmieli
Olipa kerran erään kaupungin laidalla tönö, jossa asui leijona. Sitä hoitivat kolme veljestä nimeltään Kasper, Jesper ja Joonatan, jotka olivat rosvoja. Leijona oli aivan kiltti, se murisi vain silloin kun oli nälkäinen. Leijona rakasti läskiä, silavaa ja maitosuklaata. Kun ne olivat erään kerran loppu, leijona söi Jesperin varpaan.
Leijona oli kovin hyödyllinen kotieläin. Se vartioi, ettei kukaan uskaltanut tulla kolmen veljeksen taloon ryöstöretken jälkeen pidättämään heitä. Myöskin hiiret pysyivät poissa leijonan ketteryyden ansiosta. Leijona viihtyi hyvin veljesten sotkuisessa talossa.
Kävi kuitenkin niin, että kesken erästä ryöstöretkeä Kasper, Jesper ja Joonatan jäivät kiinni ja joutuivat vankilaan. Ja sen seuraukset olivatkin aikamoiset. Heistä tuli nimitääin puhtaita ja siistejä. Ja vielä pahempaa, he pelastivat kaupungin tulipalolta ja heistä tuli siis jonkinlaisia sankareita, kunnon kansalaisia. Kasper sai tuosta urotyöstä palkinnoksi palomestarin viran ja Joonatan pääsi leipurin apulaiseksi. Jesper ja leijona löysivät uuden kodin sirkuksesta. Niin hävisi Kardemumman kaupungista rosvot ja leijonasta tuli entistä kuuluisampi.
Leijona oli kovin hyödyllinen kotieläin. Se vartioi, ettei kukaan uskaltanut tulla kolmen veljeksen taloon ryöstöretken jälkeen pidättämään heitä. Myöskin hiiret pysyivät poissa leijonan ketteryyden ansiosta. Leijona viihtyi hyvin veljesten sotkuisessa talossa.
Kävi kuitenkin niin, että kesken erästä ryöstöretkeä Kasper, Jesper ja Joonatan jäivät kiinni ja joutuivat vankilaan. Ja sen seuraukset olivatkin aikamoiset. Heistä tuli nimitääin puhtaita ja siistejä. Ja vielä pahempaa, he pelastivat kaupungin tulipalolta ja heistä tuli siis jonkinlaisia sankareita, kunnon kansalaisia. Kasper sai tuosta urotyöstä palkinnoksi palomestarin viran ja Joonatan pääsi leipurin apulaiseksi. Jesper ja leijona löysivät uuden kodin sirkuksesta. Niin hävisi Kardemumman kaupungista rosvot ja leijonasta tuli entistä kuuluisampi.
perjantai 10. huhtikuuta 2015
Tarina Viron matkasta
Eilen aamuna lähdin vilkkaan äitini, vihreän siskoni Leenan ja viisaan siskontyttöni Jennan kanssa Viroon päiväksi. Matka vihaiseen Tallinaan kesti pari tuntia. Onneksi visainen isäni oli tehnyt meille voittamattomat kinkkuvoileivät. Niitä nautimme heti vaaralliseen laivaan saavuttuamme.
Tallinnassa oli oikein vilpillinen ilma. Valkoinen aurinko paistoi kauniisti, mutta emme siitä ehtineet juurikaan nauttia, koska meillä oli tiukka aikataulu. Otimme veikeän taksin ja menimme valikoivaan käsityöliikkeeseen. Siellä aikaa olisi kulunut vaikka kuinka paljon, mutta seuraava kohde odotti. Tällä kertaa menimme vaalealla taksilla kauppakeskukseen, josta emme löytäneet mitään mielenkiintoista. Aika kului nopeasti, joten lähdimme väärällä taksilla takaisin sataman lähellä olevaan väkevään kauppakeskukseen. Siellä teimme pikaisia ostoksia ja Leena ja minä otimme villit hiustenleikkaukset. Sitten minä vielä innostuin menemään viereiseen vahvaan kauppakeskukseen etsimään vaikuttavia viinereitä, joita ei löytynyt. Sen takia meinasin myöhästyä valaistuneesta laivasta. Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt, muuten valloittava seurueeni olisi suuttunut.
Paluumatka valtavalla laivalla oli rattoisa. Söimme siellä vekkulin aterian ja shoppailimme viehkeässä tax free myymälässä. Loppumatkasta vieraskorea äitini ja viitseliäs siskoni tanssahtelivat tanssilattialla. Visuaalisessa satamassa isi meitä odotti ja voitonriemuinen kotimatka alkoi. Päätimme, että lähdemme pian isomman ja värikkäämmän naisjoukon kanssa uudestaan virtaavaan Tallinnaan.
(Kyllä oli vaikea keksiä v:llä alkavia adjektiiveja, mutta onneksi lapset auttoivat.)
Tallinnassa oli oikein vilpillinen ilma. Valkoinen aurinko paistoi kauniisti, mutta emme siitä ehtineet juurikaan nauttia, koska meillä oli tiukka aikataulu. Otimme veikeän taksin ja menimme valikoivaan käsityöliikkeeseen. Siellä aikaa olisi kulunut vaikka kuinka paljon, mutta seuraava kohde odotti. Tällä kertaa menimme vaalealla taksilla kauppakeskukseen, josta emme löytäneet mitään mielenkiintoista. Aika kului nopeasti, joten lähdimme väärällä taksilla takaisin sataman lähellä olevaan väkevään kauppakeskukseen. Siellä teimme pikaisia ostoksia ja Leena ja minä otimme villit hiustenleikkaukset. Sitten minä vielä innostuin menemään viereiseen vahvaan kauppakeskukseen etsimään vaikuttavia viinereitä, joita ei löytynyt. Sen takia meinasin myöhästyä valaistuneesta laivasta. Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt, muuten valloittava seurueeni olisi suuttunut.
Paluumatka valtavalla laivalla oli rattoisa. Söimme siellä vekkulin aterian ja shoppailimme viehkeässä tax free myymälässä. Loppumatkasta vieraskorea äitini ja viitseliäs siskoni tanssahtelivat tanssilattialla. Visuaalisessa satamassa isi meitä odotti ja voitonriemuinen kotimatka alkoi. Päätimme, että lähdemme pian isomman ja värikkäämmän naisjoukon kanssa uudestaan virtaavaan Tallinnaan.
(Kyllä oli vaikea keksiä v:llä alkavia adjektiiveja, mutta onneksi lapset auttoivat.)
tiistai 7. huhtikuuta 2015
Hernekeitto
Taas ruokajuttuja. Tämän voit hyvin jättää lukematta, paitsi jos olet tosi tylsistynyt.
Puheenaihe on hernekeitto ja sen historia ja vaikutus perheeseemme. Hernekeittopurkin juuret juontavat aikoihin, jolloin Jouni oli vielä poikamies. Silloin Jouni laittoi itselleen purkillisen hernekeittoa ja söi sen yksin, koska oli nälkäinen opiskelija. Sitten menimme naimisiin ja söimme hernekeittopurkin kahdestaan. Juhlahetkinä meillä oli keiton seurana näkkäriä, jonka päällä oli ohuen ohuita kurkkuviipaleita. Sitten nostimme jalat olohuoneen pöydälle (pahvilaatikko) ja katsoimme elokuvaa.
Perhe kasvoi yhdellä henkilöllä ja piti siirtyä syömään keittoa pöydän ääreen. Saman kokoisesta purkista riitti ruokaa vielä toiselle lapselle ja kolmannelle ja neljännelle. Tässä vaiheessa keitto alkoi olla jo aika vetistä, mutta siitä viis, se vain jaettiin lautasille valmiiksi, että jokainen sai sopivan verran.
Muutama kuukausi sitten lapset alkoivat valittaa, että he eivät saa mahaa täyteen, kun oli ruokana hernekeittoa. Niinpä tämän äidin oli pakko myöntää, että nyt oli aika laittaa säästäväisyys syrjään ja lämmittää kaksi purkkia hernekeittoa. Ja se toimii! Hyvä ruoka, parempi mieli ja täydet vatsat. Tosin nyt jää keittoa vähän yli ja joku "onnekas" saa jämät toisena päivänä.
Kyllä se hernekeitto pelastaa kiireisen päivän. Kuten tänäänkin, en olisi ehtinyt valmistaa ruokaa sählykerhon jälkeen ennenkuin Pinja piti viedä partioon. Aikaa oli vain puoli tuntia. Siinä ehti hyvin tehdä kattilallisen purkkihernekeittoa, käydä suihkussa, pukea päälle, syödä ja olla puhelimessa. Eläköön hernekeitto!
Puheenaihe on hernekeitto ja sen historia ja vaikutus perheeseemme. Hernekeittopurkin juuret juontavat aikoihin, jolloin Jouni oli vielä poikamies. Silloin Jouni laittoi itselleen purkillisen hernekeittoa ja söi sen yksin, koska oli nälkäinen opiskelija. Sitten menimme naimisiin ja söimme hernekeittopurkin kahdestaan. Juhlahetkinä meillä oli keiton seurana näkkäriä, jonka päällä oli ohuen ohuita kurkkuviipaleita. Sitten nostimme jalat olohuoneen pöydälle (pahvilaatikko) ja katsoimme elokuvaa.
Perhe kasvoi yhdellä henkilöllä ja piti siirtyä syömään keittoa pöydän ääreen. Saman kokoisesta purkista riitti ruokaa vielä toiselle lapselle ja kolmannelle ja neljännelle. Tässä vaiheessa keitto alkoi olla jo aika vetistä, mutta siitä viis, se vain jaettiin lautasille valmiiksi, että jokainen sai sopivan verran.
Muutama kuukausi sitten lapset alkoivat valittaa, että he eivät saa mahaa täyteen, kun oli ruokana hernekeittoa. Niinpä tämän äidin oli pakko myöntää, että nyt oli aika laittaa säästäväisyys syrjään ja lämmittää kaksi purkkia hernekeittoa. Ja se toimii! Hyvä ruoka, parempi mieli ja täydet vatsat. Tosin nyt jää keittoa vähän yli ja joku "onnekas" saa jämät toisena päivänä.
Kyllä se hernekeitto pelastaa kiireisen päivän. Kuten tänäänkin, en olisi ehtinyt valmistaa ruokaa sählykerhon jälkeen ennenkuin Pinja piti viedä partioon. Aikaa oli vain puoli tuntia. Siinä ehti hyvin tehdä kattilallisen purkkihernekeittoa, käydä suihkussa, pukea päälle, syödä ja olla puhelimessa. Eläköön hernekeitto!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)