Puhe, joka kosketti

Tänään sakramenttikokouksessa eräs sisar pitä puheen, joka kosketti mua. Hänen luvallaan jaan teille parhaita paloja. Miettikää näitä sanoja, ne tulevat 4-lapsisen äidin sydämestä.

"Ne teistä, jotka osaavat italiaa, tietävät mitä sana casa tarkoittaa. Sama on saksaksi heim, ruotsiksi hem ja englanniksi home. Eikö kuulostakin pehmeiltä sanoilta? Suomeksi sama sana on koti. Ei niin pehmeä kuin joillain muilla kielillä, mutta sanassa on useimmille positiivinen kaiku.

Koti on turvallinen, kutsuva, rento, paikka, jonne kuulua. Saimme kerran lahjaksi tällaisen pienen magneetin, jossa lukee: "koti on siellä, mistä löydät halauksen." Mielestäni tuo yksinkertainen lause kätkee sisäänsä paljon. Koti on siis paikka, jossa sinua rakastetaan ja mihin olet tervetullut. Koti on siellä, mistä löydät halauksen. Löytävätkö minun lapseni kotoa halauksen? Tai voiko yksin asuva löytää kotoaan halauksen?

Eräässä kirkon nuorten oppikirjassa sanotaan: "Meidän kirkon jäsenten tulee luoda koti, jossa henki on läsnä. Koti, jonka keskipisteenä on Kristus, tarjoaa suojan synniltä, turvapaikan maailmasta, sekä sitoutunutta aitoa rakkautta. Olipa kotimme iso tai pieni, se voi olla rukoushuone, paastohuone, uskon huone, opin huone, kirkkauden huone, järjestyksen huone ja Jumalan huone."

Minkälaisilla asioilla meidän sitten tulisi ympäröidä itsemme ja perheemme, jotta meillä voisi olla Kristus keskeinen koti? Kysyin muutamalta seurakuntalaiselta, minkälainen koti heidän mielestään on Kristus keskeinen.

Yhden vastaus kuluu laulun sanoin "Kotiin juhlan tuntu saa rakkaudessa. Äänet riemuin kajahtaa rakkaudessa." Hänelle Kristus keskeinen koti on paikka, jossa ilmapiiri on rakastava, hyväksyvä ja lempeä.

Toisen mielestä "päivittäinen rukous tuo Herran lähelle. Kirjoitusten tuntemus ravitsee mielemme. Vanhemmat kun opastaa, lapset seuraa voimaa saa tiellä kotiin taivahan, mi meitä odottaa." Hänen mielestään Kristus keskeisessä kodissa vanhemmat pyrkivät tekemään kaiken niin kuin evankeliumi opettaa ja lapset halutessaan seuraavat vanhempiensa esimerkkiä.

Voi olla, että tässä seurakunnassa on joku, jonka kotona vallitsee ykseys, palveleminen, rauha ja rakkaus, mutta minun on myönnettävä, että meillä on vielä toivomisen varaa. Esimerkiksi perheillasta on haastavaa saada sellaista, että se olisi kaikkien lasten mieleen. Yleensä onnistumme illan mittaan tarjoamaan jokaiselle jotain, mistä hän pitää. 

Hetkittäin vanhempina tunnemme olomme hieman epätoivoisiksi, mutta viimeisimmässä Yleiskonferenssissa oli Evankeliumin musiikkia -niminen puhe, joka lohdutti minua. "Kun lapsemme ovat pieniä, voimme laulaa heille vilpittömän rakkauden kehtolaulua. Kun he ovat itsepäisiä ja kieltäytyvät käymästä illalla nukkumaan, meidän täytyy ehkä laulaa pitkämielisyyden kehtolaulua. Kun he ovat teini-ikäisiä, me voimme vaientaa kiistelyn ja uhkailun kakofonian turvautumalla niiden sijasta taivuttelun kauniiseen musiikkiin – ja ehkäpä laulaa vielä toisen säkeistön pitkämielisyyden kehtolaulusta. Vanhemmat voivat laulaa täydellisessä harmoniassa myös lempeyden ja sävyisyyden musiikkia. Voimme kutsua lapsiamme laulamaan kanssamme yhteen ääneen, kun osoitamme ystävällisyyttä puutteenalaista naapuria kohtaan.

Kaikki ei tapahdu yhtäkkiä. Kuten jokainen ansioitunut muusikko tietää, kauniin musiikin esittäminen vaatii uutteraa harjoittelua. Jos varhaiset musikaaliset yritykset kuulostavat riitasointuisilta, muistakaa, ettei riitasointuihin tehoa arvostelu. Riitasoinnut kotona ovat kuin pimeys huoneessa. Pimeyden nuhtelemisesta ei ole hyötyä. Meidän täytyy karkottaa pimeys tuomalla valoa.


Jos siis kodissanne laulavat bassot ovat liian voimakkaita ja jättävät muut varjoonsa, tai jos jousisoittimet perheorkesterissanne soivat hieman liian läpitunkevasti tai terävästi tai jos nuo malttamattomat pikkolot ovat epävireessä tai epäjärjestyksessä, olkaa kärsivällisiä. Jos ette kuule kodissanne evankeliumin musiikkia, muistattehan nämä kaksi sanaa: jatkakaa harjoittelemista. Jumalan avulla on tuleva päivä, jolloin evankeliumin musiikki täyttää kotinne sanoin kuvaamattomalla ilolla."

Haluan ponnistella lujemmin luodakseni meidän kodistamme enemmän Kristus keskeisen. Silloin lapsillani ja miehelläni on siinä kodissa hyvä olla. Muistan miten kirkon jäsenten kodit ja niissä vallitseva rauha tekivät minuun nuorena vaikutuksen. Olen kiitollinen mahdollisuudesta oppia ja yrittää uudelleen. Olen kiitollinen, että saan tulla säännöllisesti kirkkoon hiljentymään hengellisten asioiden ääreen ja nauttimaan sakramentin. Olen kiitollinen, että Vapahtaja on valmistanut minulle mahdollisuuden tehdä parannusta ja maksanut siitä kalliin hinnan. Toivon, että voisin olla hänen uhrauksensa arvoinen."

Vauhdilla eteenpäin

 Jouni aina mulle saarnaa, että mun pitäis urheilla. Tällä viikolla on joka päivä jotain yritetty. Tänä aamuna ehdotin yhteistä rullaluistelulenkkiä ja se sopi Jounille. Matka ison tien alkuun oli hauska, kun Jouni ajoi meidän 12-vuotiaan pyörällä. Muutenkin lenkki oli todella hauska, hauskempi kuin itsekseen, joten ainakin naurulihakset sai hyvän treenin. Kilometrejä rullaluistimilla kertyi vajaa 10. Se on hyvä saavutus henkilölle, joka on luonteeltaan laiska lukutoukka. 

Tässä kuvat lenkin puolesta välistä. Onneksi huolto pelaa.

Vauhdikas viikko

On niin kova meno päällä, ettei meinaa ehtiä teille raportoimaan, mitä kaikkea kivaa on tapahtunut. Ja nytkin saatte tietää vain pienen pienen osan.

Viime sunnuntaina veljeni pojat tulivat meille kylään. Oli hieman erilainen viikko verrattuna edelliseen viikkoon, kun meillä oli talossa neljä tyttöjä ja vain yksi poika. Mutta girlpower alas ja kundit kehiin. Vauhtia poikien kanssa riitti, mutta onneksi onnettomuuksilta vältyimme.

Yksi viikon kohokohdista oli matka Porvooseen. Siellä ensin tutustutimme 6 hengen lapsikatraamme Runebergin museoon. Sisätilat oli nopeasti kierretty, mutta puutarhassa meni enemmän aikaa. Siellä kun sai pumpata vettä kaivosta ja kastella kasveja, onkia kaloja ja hoidella kaikenlaisia kilttejä eläimiä. Matkamme Porvoossa jatkui Linnamäelle. Siellä oli järjestetty viikinkiseikkailu. Se olikin aika jännittivä. Meinasi syttyä ihan kiivas tappelu meidän hämäläisten ja sinne yhtäkkiä tulleiden kauppiaiden kanssa. Onneksi päästiin sopuun ja teimme kaupat. Vaihdoimme ohran jyvät suolaan ja hyvään hintaan tietysti. Ystävyyden kunniaksi joimme maljat lehmänsarvista ja söimme kaurakeksit. Kippis!

Meidän eväskärryt, lainattiin Runebergiltä.

Viikonloppuna toteutui yksi mun toiveista. Pidimme sukujuhlan Muurasjärvellä Salmelan tilalla. Siellä saimme kuulla hieman suvun historiaa ja syödä, jutella ja leikkiä. Historiaa kuunnellessa sitä mietti, että jos olisi elänyt jotain 100 vuotta sitten, niin perinnönjakotilaisuudessa minä ja siskoni olisimme saaneet yhdet lehmät ja veljet olisi saaneet jotain 300 hehtaaria maata per nenä. Reilua vai mitä? No, se oli sivuseikka. Päivä meni kuitenkin mukavasti ja tasa-arvoisesti. Oli kiva nähdä serkkuja, tätejä ja muita sukulaisia. Olen nimittäin jo pitkään miettinyt, että jos joku heistä kävelisi kadulla vastaan, niin en ehkä tunnistaisi heitä, mutta nyt tunnistan. Eläköön sukujuhlat!

Jouksukisa

Kumpi voittaa 2,5 km juoksukisan, 9-vuotias poika vai 37-vuotias nainen?
Minä luulin, että lähdemme vain juoksulenkille, jossa 9-vuotias tsemppaa mua, koska inhoan juoksemista ja en todellakaan ole koskaan juossut. Heti alkumetreillä mulle kyllä tuli selväksi, että kyseessä olikin kilpailu. 9-vuotias meinasi oikoa ojan kautta, mutta eihän fuskaus ole sallittua, joten game is on!
Yllätin ihan itsenikin, että jaksoin juosta tuosta matkasta noin puolet. Loput piti kävellä ja haukkoa henkeä. Heti alkumetreillä harmittelin mielessäni, kun en ollut muistanut vaihtaa päälleni vähän käytettyjä punaisia urheilurintaliivejä. Kyllä niilläkin on siis joku muu tarkoitus, kun lojua kaapin pohjalla.
Sinnikkäästi kuitenkin jatkoin matkaa ja vilkuilin 9-vuotiaan menoa. Kyllä näin hänet! Tuolla hän on mutkassa ja nyt hän menee kadun yli. Hänkin käveli välillä ja lopussa hänestä ei näkynyt vilaustakaan. Kai hän osaa kotiin.
Lopputulos oli kuitenkin selvä. Poika voitti naisen. Kotona sain kuulla, että hän oli matkalla pysähtynyt silittämään mustaa kissaa ja silti oli kotona reilusti ennen mua. Ei taida olla juoksu mun laji, nytkin jalat tutisee niin paljon, että pitää varmaan levätä loppupäivä.