Ale!

A niin kuin alennusmyynnit. Nyt on kolmen päivän shoppailut ohi. En enää tänä vuonna tuhlaa yhtään, se on varma. Rahapussini painoa on kasvattanut vain valkoiset kuitit. Tosin kaikki mitä olen ostanut on ollut tarpeelista. Mulle piti ostaa isommat housut. Syykin siihen on ihan looginen. Kaikki vanhat ovat kutistuneet pesussa. Tänä syksynä on tämä kutistunut tapahtunut, kummallista. Pesukoneessa on varmaan jotain vikaa. Sitten piti ostaa Juholle uudet luistimet. On vaikeaa uskoa, että 12- vuotias tarvitsee luistimet, joiden koko on 42! Ne on numeroa isommat kuin isillä. Ja vielä Minttu sai uudet talvikengät kirkkoon. Kyllä nyt kelpaa tepastella. Ja sitten tuli ostettua joitain pieniä juttuja, jotka vei pikkuisen rahaa, mutta joita ei muista. Tarvitseeko niitä?

L niin kuin loma. Vielä on lomaa jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä, vielä... Aaah niin ihanaa on ollut olla lomalla, nukkua pitkään, rentoutua, käydä pulkkamäessä, lukea jne. Lomalla on kyllä kaikki rutiinit unohtuneet. Ruoan laittaminen ei ole tuntunut tärkeältä, mutta onneksi lapset ovat vielä hengissä. Aamulla on unohtunut lukea perheen kanssa yhdessä pyhiä kirjoituksia. Siitä pitää kyllä tehdä parannus. Tv, tietokone ja playstation ovat olleet kovassa käytössä. Mä olen näköjään ihmisenä vähän kasvanut. Ei tarvitse aina olla niin tiukka. Lomalla voi tosiaankin rentoutua ja unohtaa siivoamisen. Hyvä minä!

E niin kuin eteenpäin. Uusi vuosi alkaa. Mitä se tuo tullessaan? Tästä vuodesta on selvitty. Yhdessä perheen, suvun ja ystävien kanssa selviää (ja nauttii?) varmasti myös tulevasta vuodesta. Siis mars eteenpäin ja leikki jatkuu näin.

Rakkaat veljet ja sisaret

Näin alkoi puheeni tänään kirkossa ja se jatkui näin: 

Minulla on jo muutaman vuoden aikana ollut tapana tehdä joulukalenteri kotikäynti ja kotiopetusperheille. Siitä on tullut joka vuosi hieman vaikeampaa, koska joulusta on vaikeaa keksiä aina jotain uutta. Tänä vuonna hain innoitusta netin kautta ja löysinkin sieltä lapsille tehdyn kalenterin, jossa oli eri pyhien kirjoitusten kohtia Kristuksesta. Siinä oli 24 erilaista Kristuksen tehtävään ja nimeen liittyvää kohtaa. Nämä ovat innoittaneet minua puhumaan teille tänä joulun aikana Kristuksesta ja hänen tehtävästään.

Kun aloitin tämän puheen tekemisen, mulle tuli mieleen ajatus, että Kristukselle on tosiaan monenlaisia nimiä, jotka kuvaavat häntä ja hänen tehtäväänsä. Sen takia ryhdyin miettimään mitkä nimet ja sanat kuvaavat minua ja tehtävääni. Niitäkin löytyi eli: olen tytär, sisko, vaimo, äiti, puoliso, täti ja ompelija jne. Nämä kuvaavat minua aivan kuten monet sanat kuvaavat Kristusta, kuten Ihmisen poika, Esikoinen, Jumalan ainosyntyinen poika ja Messias.

Sitten kerroin eri kohtia Kristuksesta ja vähän muutakin, mutta lopuksi haluan jakaa teidän kanssa viimeisen eli 24. paivän kalenterin luukun:

Joh. 8:12 Jeesus puhui taas kansalle ja sanoi: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo."

Tänä pimeänä aikana Suomessa kaipaamme auringon valoa. Nyt syksyllä on ollut tosi sumuista ja mustaa, mutta aina kun aurinko pilkahtaa, sen huomaa. Sitä ei voi olla huomaamatta, koska se saa silmämme siristelemään ja se tuntuu todella kirkkaalta.

Kristus voi olla meidän elämämme valo. Hän voi olla se, jota katsomme, jonka huomaamme ja jota seuraamme. Hän on se, joka antaa meille elämän ja mahdollisuuden päästä takaisin Taivaan Isän luokse.

Heikkona ja epätäydellisenä ihmisenä olen erittäin kiitollinen joulun ajasta, siitä että Vapahtaja syntyi, että voimme muistella häntä jouluna ja koko hänen elämäänsä ja sitä kuinka hän toimi Jumalan suunnitelman mukaan ja toimi meidän kaikkien Vapahtajana.

Hyvää joulua teille ystävät!

Jounin unelma

Jouni on jo monta vuotta puhunut, toivonut ja yrittänyt saada minut suostumaan siihen, että menisimme laulamaan vanhainkotiin. Eilen se sitten tapahtui.

En ole oikein lauluihmisiä. Kotona kyllä laulan ja kirkossa myös, mutta en ole ollut esim. kuorossa. Lapsuuden kodissa usein tulimme siihen tulokseen, että emme osaa laulaa, niin siitä on varmaan johtunut vastahakoisuuteni lauluesityksiin missä tahansa. Se on kyllä alkanut lipsua viime vuosina, sillä olemme laulaneet perheenä jo useana jouluna kotiopetusperheille ja vähän muillekkin.

Eilen sitten menimme vanhainkotiin, joka on noin 700 metrin päässä kodistamme. Jouni oli sopinut kaikki. Minä oli hankkinut meille tukiperheen eli Jounin serkun perhe tuli mukaamme. Näin saimme 4 aikuisen ja 8 lapsen kokoisen kuoron. Sitten vielä tiesin, että jos pyydämme Eskon ja Marjaanan perheen, niin esityksesä tulee paljon vaihtelevampi. Marjaana on nimittäin erittäin kekseliäs näissä asioissa. Niinpä kaikki 5 laulua olivat hieman erilailla esitetyt ja lauletut.

Ilta oli onnistunut. Lauloimme kolmessa paikassa samat laulut. Ja mummot ja papat tykkäsivät lapsista. Laulujen jälkeen aina hieman rupattelimme heidän kanssaan. Kolmevuotias Lumea otti monia kädestä kiinni ja näin ilahdutti heitä. Ei se ollut niin vaikeaa, kun olin monet vuodet ajatellut.

Viimeisen esityksen jälkeen Isla (7 vuotta) sanoi, että "mä haluan olla vanha ja tulla tänne, koska on koko ajan palvelijoita ja on oma huone ja  telkkari".

12-vuotias tähtisilmä

Tämä on vakava asia ja olen kauan miettinyt, haluanko tästä kirjoittaa. Kysyin kuitenkin Juholta luvan tämän jutun julkaisuun.

Juho täytti itsenäisyyspäivänä 12 vuotta. Se tuntuu musta aivan uskomattomalta. Varmaan jokainen äiti muistaa sen hetken, kun katsoi pientä vauvaa ensi kertaa ja rakastui. Meidän Juhokin oli sellainen pieni laiheliini, jonka silmät olivat loistavat. Siitä Juho saikin lempinimeksi tähtisilmä. 

Se, että täyttää 12 vuotta, muuttaa paljon mormonipojan elämää. Moni poika saa pappeuden. (Sitä onkin vaikeaa selittää lyhyesti, joten käykää katsomassa sanastosta pidempi selitys.) Juho siis sai Aaronin pappeuden ja siinä diakonin viran. Juho on itse siihen valmistautunut, hänelle on opetettu mitä pappeus on ja sitä hän nyt alkaa oppimaan lisää. Ihana asia oli huomata, että hän itse halusi ja oli valmis siirtymään eteenpäin. 

Äidin ihana poika. Olenkin ollut ihan tunteellinen tämän asian suhteen. Mutta en ollut ainoa. Huomasin myös, kuinka Juho ihan herkistyi, kun seurakuntamme piispakunta ja nuorten miesten johtaja kävi häntä tapaamassa. Koko perheemme sai keskustella heidän kanssa pappeudesta ja siitä mitä pappeuteen liittyy. Äidin kysymys olikin, että mitä jos Juhosta tuntuu, että nyt ei jaksa tai on liikaa tekemistä. Vastaus annettiin rakkauden hengessä ja tarjottiin apua tälläisiin tilanteisiin. Tosin Juho totesi, ettei sellaista vaaraa tule olemaan, joten se siitä. 

Koukussa jouluun

Tämä on varmaan eka joulu, kun kunnolla haluan valmistella joulua. Se näkyy eniten sisustuksessa. Ostin nimittäin netistä valmiit jouluverhot. Se voi tuntua kummalliselta, koska teen työkseni verhoja joka viikko, mutta kun nuo valmiit olivat niin paljon edullisemmat, kuin ostaa kangasta ja alkaa itse ommella. Tilasin myös vähän edullista joulukangasta ja tein uudet verhot keittiöön ja sitten kangasta jäi, niin että sain myös kaksi pientä pöytäliinaa.

Sisustusbuumi alkoi pari viikkoa edullisilla kirppariostoksilla. Ostin yhden joulupöytäliinan, josta tein koristetyynyn. Sitten löysin 50 centillä punaiset tyynyn päälliset, jotka tuunasin valkoisella tähdellä. Olohuone alkaa näyttää jo aika kivalta, kun kynttilä palaa ja joululaulut soi, mutta pari tyynyä saisi olla lisää ja jouluinen viltti. Niinpä kaivoin laatikosta äidiltä saatuja lankoja ja virkkasin pari tyynynpäälistä. Sitten uutterana aloitin sellaisen ikuisuus projektin eli jouluviltin virkkauksen. Katsoin netistä mallia ja ohjeet ja niinpä aloitin. Ohjeet antanut bloggari varoittti, että tämä viltti vaatii hyviä peppulihaksia ja näin on. Yksi elokuva on jo katsottu ja nayttää siltä, että ehdin katsoa noin sata elokuvaa, ennen kuin viltti on valmis. Tavoite on saada se valmiiksi täksi jouluksi, mutta realistisempaa on jo suunnitella ensi joulua.

Kynttilän ylistys

Parafiini, steariini ja mehiläisvaha,

niistä syntyi kynttilä mahtava.

Oikeasti niitä tuli monta,

se ei ole mahdotonta.

Minttu sai syntymäpäivälahjaksi,

kurssin, jossa vaha muuttuu kynttiläksi.

Mukaan pääsi äiti,

nimeltänsä Päivi:)

Monta tuntia siellä oltiin,

monia värejä sekoiteltiin.

Siellä vain kasvoi innostus,

tästä tuli oiva harrastus.

Rakkaat sukulaiset ja ystävät,

sekä arvoisat koulun opettajat.

Arvaatteko mitä teidän joulupakkaus sisältää?

No, se on pala rakkautta loistavaa.

                               Kuva:  poikani Antti 

KIIRE, KIIre, kiire

Mitä tapahtuu, kun on kiire koko ajan? Tekemistä on niin paljon ja aika ei riitä kaikkeen. Meillä se näkyy kotona, ihan kuin olisi pommi räjähtänyt sisällä. Joka puolella on tavaraa, jotka odottavat, että ne pääsisi oikealle paikalleen. Villakoirat saavat kerääntyä rauhassa nurkkiin ja sohvien alle. Leivänmurut odottavat pöydän alla villakoiria. Tiskit kerääntyy pöydälle ja niistä alkaa tulla epämääräistä hajua. Lapset saavat syödä jämiä ja katsella jääkaapin valoa. Juho otti tänään evääksi kouluun ananaspurkin. Huomenna annan hänelle hernekeittopurkin, onneksi niitä on paljon. Kun haluaa mennä huoneesta toiseen, on syytä katsoa alaspäin, ettei vain liukastu mihinkään. Ei varmaan kukaan yllätysvieras uskoisi, että siivosimme kotimme puhtaaksi viime lauantaina.

Ennen kuin aloitin työt, eli noin vuosi sitten, mulla oli joka aamu tapana siivota kotia vajaan tunnin verran. Sellaisia perusjuttuja vain, tiskejä, pyykkejä sängyn petaus, vähän imurointia ym. Vessankin siivosin pari kertaa viikossa, mutta nyt ei ehdi. Hyvä kun saan aamuisin itseni ja lapset kouluun ja töihin kello 9. Mun sotkun sietokyky on kasvanut ja suljen silmäni lialta ja ajattelen, että ehkä huomenna ehdin. 

Nyt varmaan ajattelette, että lapset vaan hommiin. Ideoita otetaan vastaan. Meillä lapset jo tyhjentää tiskikoneen, vie roskia, siivoaa oman huoneen ja lajittelee omat puhtaat pyykit. Jos siivoaa vessan tai imuroi, saa hieman rahaa. Mitä he vielä voisivat tehdä, jotta kotimme pysyisi puhtaana? Onko vinkkejä? (Lapset eivät kyllä tykkää, kun kysyn näitä vinkkejä. Voitte kertoa niitä anonyymeinä, niin välit säilyy hyvinä teillä.)

Pinja sanoi tässä pari päivää sitten, että hän haluaisi mennä iltapäiväkerhoon. No, mä selitin, että se on niille lapsille, joiden äidit on töissä. Pinja sanoi, että "äiti, sähän olet niin paljon töissä". Siis oikeasti? Olen töissä 12 - 14 tuntia viikossa. 

Ja nyt imuroimaan :)

Ja heillä kaikilla oli niiiiin mukavaa...

Vihdoinkin saapui syksyn odotetuin päivä, Pinjan synttärit. Koko syksy ollaan laskettu, että kuinka moooonta yötä on vieeeelä!
Meidän perheen pienin täytti eilen 7 vuotta. Tänään oli suuret juhlat kavereiden kanssa. Synttärit onnistui  ja sankari sai paljon ihania lahjoja.

Mulla on tunnelmat olleet hieman haikeat, ei ole enää meillä vauvaa. Tänä aamuna kävin katsomassa kaverin vauvaa ja ah, kyllä hän oli söpö ja pikkuinen. Mistä mä saisin vauvan????? Unohtakaa tuo äskeinen lause. Mietin kyllä tänä aamuna, että miten sitä elämä muuttuisi, jos tulisi pikkuinen taloon. Kaikki menisi mullin mallin. Sitä helposti unohtaa kaiken väsymyksen ja muistaa kotivideoita katsoessa ne ihanat hetket ja päivät. Nyt elämä on toisaalta aika helppoa; ketään ei tarvii kantaa, vaippoja ei ole ollut pitkään aikaan ja kaikki osaa itse syödä ja pukea. Tarvitaan vain toisenlaista kärsivällisyyttä ja sitkeyttä, riitatilanteiden ratkaisua ja harrastusten, koulutehtävien, hammaslääkärien ym. hallintaa ja järjestelyä. Niin, elämä on tässä ja nyt. 

Tähän sopiikin lause, joka yhteen aikaan oli koko ajan esillä meidän perheessä: Tuli mitä tuli, nauti siitä.

Melkein pääsin teatteriin

Joskus elämässä on paljon vastoinkäymisiä. Usein sitä tekee kaikkensa, jotta saa haluamansa, mutta silti ei onnistu. Tänään kävi juuri näin. Melkein pääsin teatteriin, mutta en sittenkään.
Eilen vanhempani tarjosivat mulle lippuja Lahden kaupungin teatterin päivänäytökseen. Tietysti siitä innostuin ja mietin, kuka olisi vapaa päivällä lähtemään. Soitin ystävälleni Marjaanalle ja hän innostui asiasta, mutta....
1. Kuka hoitaa lapsiamme. Mulle se ei ole ongelma enää, lapset voi olla hetken aikaa keskemään, mutta Marjaanan piti löytää lastenvahti. Hän soitteli ahkerasti ja kyseli, kuka voisi hoitaa hänen lapsiaan, mutta kesken päivää se ei keneltäkään onnistunut. Ehdotin, että hän tuo lapset meille ja Minttu hoitaa heitä. No, se oli siis viimeinen oljenkorsi tämän ongelman ratkaisemiseksi. Sitä varten Minttu joutui lähtemään 2 tuntia aiemmin koulusta (älkää kertoko Mintun luokanvalvojalle, hän jostain syystä luulee, että me ollaan matkoilla). Tää asia oli nyt ratkaistu.
2. Marjaanan auto oli rikki. Tässä vaiheessa olimme jo luovuttamassa, mutta meillä oli suuri halu päästä teatteriin. Ehdotin, että me ajamme sinne ja Minttu hoitaa siellä lapsia, että pääsemme lähtemään. Silloin Mintun olisi pitänyt lintsata meidän takia vielä yksi tunti lisää. Marjaana oli kuitenkin sinnikäs ja sai auton lainaksi ystävältä. 
3. Pinjalle tuli kuumetta. Tämä oli mun ratkaistava ja se pulma selvisi kahden tunnin akuutti käynnin jälkeen. Antibiootit Pinjalle.
4. Juho huomasi aamulla, että ne on eläkeläisliput. Voi ei. Ajattelimme kuitenkin, että koska ne liput olivat jo lopullisessa muodossa, niin kukaan ei huomaisi, jos kaksi köyhää mamia menee teatteriin eläkeläislipuilla (siis eihän niitä olisi voinut olla käyttämättä, sehän olisi ollut sama, jos heittää rahaa roskiin vai mitä?).
5. Isäni soitti ja sanoi, että tarkista lippujen päivämäärä. Tämä oli viimeinen niitti. Liput olivat ensi perjantain näytökseen. Tätä emme enää pystyneet ratkaisemaan. Kuten sanoin, joidenkin asioiden ei ole tarkoitus tapahtua. 

P.s Kävimme kuitenkin kaikkien tyttöjen kanssa kirppiksellä, sillä olihan tytöillä vapaata koulusta, Marjaanalla oli auto ja Pinjan kuume oli laskenut.

Hei Rakas!

Olin aamulla tosi väsynyt huonosti nukutun yön jälkeen, mutta kun lapset olivat meneet kouluun, otin parin tunnin nokoset. Sen jälkeen olin taas energiaa täynnä. Päätin toteuttaa jotain, mitä olen ajatellut jo jonkin aikaa eli järjestellä olohuoneen uudestaan.
Kuten tiedät, järjestelytarpeeni johtuu halusta muuttaa. Haluaisin kovasti muuttaa uuteen kotiin, mutta se ei ole onnistunut, vaikka olemme monta vuotta yrittäneet sitä. Jostain syystä meidän vain pitää asua tässä. Sen takia aina vaihtelen tavaroiden paikkoja ja muita perheenjäseniä se saattaa hieman ärsyttää, koska juuri kun muut ovat oppineet missä esim. värikynät ja paperit ovat, niin kohta ne ovat uudessa paikassa. Olen vaihtanut makuuhuoneiden paikkojakin jo niin monta kertaa, että seuraavaksi meidän on nukuttava olohuoneessa, koska kaikki muut huoneet on jo käyty läpi.

Mutta tältä täällä näytti hetki sitten:

Ja sitten kun sain kaikki tavarat paikoilleen ja imuroitua niin tulos oli tälläinen:

Kyllä kultaseni, sohva on edelleen olohuoneessa ja samoin TV. Yritä tänä iltana löytää oma paikka. Nyt aloitan muiden huoneiden siivoamisen. Katsotaan mitä tulee. Ja toisaalta, olet juuri säästänyt arviolta 50 000 - 100 000 euroa, kun en ole voinut muuttaa oikeasti vaan leikisti. Tervetuloa kotiin!

Huomenta, se oli vain unta

Olipa ihana herätä tänä aamuna. Näin taas todella outoa unta. Tällä kertaa se oli vain jännittävä ja sekava, mutta joskus uneni ovat kuin suoraan kauhuleffasta.
Viime yönä olin matkalla Mikkeliin molempien siskojeni, siskontyttöjeni ja lasteni kanssa. Ja meillä oli mukana myös ISO ruskea koira. Saavuimme Mikkeliin ja kaupunki oli muuttunut kovasti ja näytti aika lailla Ruotsin vanhalta kaupungilta. Ja Mikkelissä oli meneillään suuri tapahtuma, johon osallistui Ruotsin kuninkaalliset. Oi, mikä kunnia kaupungille. Mutta me tehtiin pikkuinen moka ja ajettiin suoraan torille, keskelle kuninkaallisia tapahtumia. Miten ne turvajärjestelmät voi pettää noin pahasti? No, peruutimme ja löysimme parkkipaikan. Heti pysäköityämme koira karkasi. Muut hävisi jonnekkin ja mun tehtäväksi jäi koiran jahtaaminen (mä en ole ollenkaan koira ihminen, varsinkaan isojen koirien). Viimein sain koiran kiinni, mutta kun kaikki kunikaalliset olivat tosi lähellä, mun piti ottaa niistä kuvia ja koira karkasi taas ja kamerakaan ei toiminut. Taas vaan sitten koiran perään, ihan siinä hiki tuli, oikeastikkin. Sitten jotenkin vaan löysin taas koiran ja lapset jostain kerrostalosta ja lapset ei halunneet lähteä mun mukaan vaan jäädä syömään muiden kanssa Siiskosen kauraleipää. Unessa mulla alkaa mennä hermot ja alan laskea kolmeen. Silloin pitää totella tai... onneksi sitten heräsin. Olipa mukavaa herätä tavalliseen päivään ilman kuninkaallisia ja koiria vain lapset, mies ja työtä.

Muskari

Enpä olisi ikinä uskonut, että mun pianotaidoillani voi ansaita muutaman euron. Olin nimittäin eilen illalla muskarissa tuuraajana. 

Moni tyttö harrastaa pianon soittamista jossain elämänsä aikana. Mun pianotunnit alkoi ukin vanhalla harnomin soittamisella. En muista mihin se sitten hävisi, koska yhteen aikaan kävin pianotunneilla ilman, että meillä oli edes pianoa kotona. Kävin harjoittelemassa naapurissa ja kirkolla. Sitten kun sain säästettyä 6000 markkaa, ostin oman pianon. Se oli venäläinen, ulkonäöltään komea piano, mutta sisus ei niin laadukas. Sillä kuitenkin soittelin ja se seurasi mua omaan kotiin asti. Pari vuotta sitten se oli haudattava ja ostettava sähköpiano.
Pianon soitto taitoni ovat heikot. Olin laiska harjoittelija, mutta opin nuotit, soinnut jotenkuten ja mulla on rytmitajua. Näiden kolmen asian avulla olen voinut pari kertaa vuodessa toimia muskarissa soittajan tuuraajana. Osaan noin 20 lasten laulua ja niitä olen soitellut sormet jännityksestä jähmeinä. 
Pitäisiköhän alkaa miettiä uraa pianonsoittajana, ehkä Lahden sinffoniaorkesterissa?:D

Tänä iltana pimeäpiilosta

Maanantaisin pidämme aina perheillan. Se koostuu hengellisestä ajatuksesta, laulusta, tarjoilusta ja lasten mielestä parhaimmasta osuudesta eli toiminnasta. Tänään meillä oli pimeäpiilosta.
Taas.
Tällä toiminnalla on pitkä historia. Se on kuulunut perheemme toimintaan ihan alusta asti. Jounin kanssa opimme tämän leikin eräältä ystäväperheeltä Mikkelissä käydessämme. Kun menimme naimisiin, asuimme 41 neliön opiskelija asunnossa. Eräänä maanantai iltana, olimme perheillan toiminnassa pimeäpiilosta. Toinen meni rappukäytävään, kun toinen meni piiloon. Siitä se alkoi.
Idea on, että koko talossa on sammutettu valot ja etsijä etsii taskulampun kanssa piilossa olijat. Perheemme ja talomme on kasvaneet vuosien varrella, mutta tämä leikki on yhä suosittu. 

Tänään oli kyllä pimeäpiilossa historiallinen hetki. Olemme vieneet leikin korkeammalle tasolle. Juho nimittäin keksi, että kun hän on etsiä, hän ei käytäkkään taskulamppua vaan etsii pimeässä tunnustellen. Tästä nuorimmat lapset innostuivat ja näin syntyi pimeäpiilonen versio 2. Kokeilkaa!
P.S. laittaisin kuvia, mutta kun ne on ihan pimeitä:)

Tanssiaiset

Oi mikä ihana mies! Tanssitti mua koko illan niin paljon, että nyt on varpaat ihan muussia. Olimme kirkon järjestämissä tanssiaisissa Lahdessa. Tapasimme ystäviämme ja tanssimme, tanssimme, koko illan tanssimme.
Kun tulimme kotiin, niin Juho oli vielä hereillä. Juhon kommentti oli:"Te näytätte ihan erilaisilta." Oliko tuo positiivinen konmmentti? Pitää varmaan meikata useammin.

Rehellisyys maan perii

Lähdimme eilen koko perhe Helsinkiin temppeliin. Lapset olivat aivan innoissaan, kun pääsivät sinne hotelliin(lue asuntola) yöksi. Eilen illalla menin lasten kanssa kävellen lähikauppaan. Kun saavuimme sisään hälyttimet alkoivat soida kovaa ja kirkkaasti. Ovelle harppoi heti raamikas vartia. Mä näytin hänelle sellaista asuntolan magneettista avainkorttia ja sanoin, että tämäkö se soi. Mutta ei se ollut se. Niinpä kävimme jokainen vuorotellen ulkona ja tulimme sisään ja viimeisellä eli Juholla soi taas. Siinä sitten ihmeteltiin, että mikä se voi olla. Vartia kyseli, että onko pojalla uusia vaatteita. No olihan hänellä aika uudet housut, jotka oli jo paikattu vasemmasta polvesta ja oikean lahkeen polvi oli vielä reikäinen(ompelijan lapset ilman kenkiä vai miten se meni...). Lopulta meidät päästettiin kauppaan.
Teimme hyvät ostokset. Lapsille olin luvannut jäätelöt hyvästä käytöksestä, mutta eipä ollut irtojäätelöitä enää myytävänä. Onneksi 2 litran pakkaus korvasi pettymyksen.
Tässä teille pieni matemaattinen laskutehtävä. Jos Päivi ja lapset ostavat ruokaa 29,10 eurolla. Päivi antaa kassalle 50,10 euroa. Kuinka paljon Päivi saa takaisin? Myyjä antoi mulle tasan 30 euroa, jotka otin käteen. Sitten aloin pakata ja miettiä, että nyt jokin mättää. Menin siihen kassalle ja sanoin, että nyt tuli virhe rahan kanssa. Kassapoika antoi mulle sitten oikean summan ja sanoi, ettei tässä mitään virhettä tapahtunut. Siis häh? Me oltiin Mintun kaa ihan suu auki. No, rehellisyys maan perii ja mulle tuli hyvä mieli. 
Ja kaupasta poistuessamme vartia vilkutti meille ovella, kun Juhon housut soi. 
P.s ne housut on kyllä maksettu:)

Ylläripuhelu

Kaikilla taitaa puhelin soida aina kesken herkullisen luonaan. Tänään oli mun vuoro. Keskustelu meni jotenkin näin:
"Porvoon poliisilaitokselta poliisi se ja se täällä hei."
Mä oli ihan kummissani, mietin onko lapsilla kaikki hyvin ja oliko Jouni elossa?
"Onko Päivi J. puhelimessa"
"Joo, kyllä on" mä vastaan jo hieman hädissäni.
"Soittelen sellaisesta koulu asiasta, ei mitään hätää. Kyselisin, että oletko ollut Porvoon yläasteella liikunnanopettajana viime toukokuussa?
"Häh? Viime toukokuussa? En."
"Oletko varmasti Päivi J. joka asuu Orimattilassa?"
"Olen, onko tää joku vitsi?" Tiedustelen epäluuloisena.
"Ei ole, nimittäin viime toukokuussa opettaja oli laittanut autoonsa oppilaansa puhelimen, tästä on asiassa kyse. Oletko opettaja?
"En ole opettaja."
"Ok, sinä Päivi J. olit lähimpänä ja siksi soitin. Kiitos, ei muuta"

Sitten kipitän ruokapöydän ääreen posket punaisina ja kainalot märkinä, kun puhelin soi uudestaan.
"Täällä taas poliisilaitokselta."
"Niin..."
"Sattui pieni erehdys. Kyse olikin Sipoon koulusta. Oletko ollut siellä opettajana viime toukokuussa?"
"En ole ollut"

Varo joku Päivi J. Poliisi etsii sinua.

Miksi ihmeessä tavallinen mormoniäiti haluaa kirjoittaa blogia?

Ajatus blogin kirjoittamisesta syntyi muutama ilta sitten, kun leivoin lasten kanssa pullaa ja pipareita. Siinä huomasin, että meillä sattuu ja tapahtuu aina jotain hauskaa tai tavallista ja sen voisi muillekkin jakaa. 
Silloin nimittäin Minttu, Antti ja Pinja olivat piilottaneet possumuotin, että Juho, joka oli silloin jalkapallo harjoituksissa, ei pääsisi tekemään possupipareita. Juholla on tapana olla hyvin yksipuolinen ja tehdä vain possuja ja toisia se ärsyttää. Lapset sitä siinä suunnitteli ihan mun vieressä, mutta mä oli niin kiinni tabletissa ja tutkin blogi juttuja. Yhtäkkiä multa kysytään, että "kuulit sä mami?" Mä vastaan kieltävästi ja jatkan omia juttuja. Lapset huokaisivat. Tässä vaiheessa mun herätyskellojen olisi pitänyt soida, mutta blogi maailma vei mennessään. Kun Juho myöhemmin leipoi pipareita, hän kysyi multa, että missä on possumuotti. No, enhän mä tiennyt. Juho kuitenkin arvasi, mitä muut olivat tehneet ja painostamalla sai possumuotin takaisin ja pääsi tekemään paksuja ja herkullisia possupipareita. Ja niin se ajatus omasta blogista alkoi muhia...