Luonnonantimia

Uuden kotimme lähellä on kuntopolku. Se on ihan kiva, mutta kivempaa on, kun sieltä löytyy marjoja. Me ollaan kerätty sieltä jonkin verran mustikoita pakkaseen, mutta myös aina iltalenkillä, kun alkaa huikoa, niin lähimpään puskaan vaan, että saa superruokaa ja jaksaa hölkätä(tarkoitan kävellä) kotiin. Sitten kun on tullussa vieraita, niin äkkiä vaan metsään ja poimii jokusen marjan, että saa piirakan tarjolle. Tänä kesänä meillä onkin ollut tälläinen mustikkapiirakan resepti käytössä:

http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/27357/Mustikkapiirakka/

On kyllä hyvää.

Sitten viime viikolla menin katsomaan puolukoita, mutta ne on vielä raakoja. Näin siellä metsässä muitakin ja huomasin, että he kerää kanttarelleja. No tietysti mä kanssa. Ja täytyy vielä sanoa, että en ole koskaan löytänyt kanttarelleja. Mutta sitkeys tai hyvä tuuri palkittiin ja löysin yhden kastikkeen verran kanttarelleja. Nami!

Pilkahduksia lomalta

Jouni tietää, mistä mä tykkään, nimittäin museoista ja maisemista. Ja hän on ovela. Yrittää saada mut tykkäämään Hämeenlinnasta viemällä mua kauniisiin ja kiinnostaviin paikkoihin.

Aulanko on ilmeisesti hyvin kuuluisa paikka Hämeenlinnassa. Kaikki tuntee sen, joten uusina hämeenlinnalaisina kävimme tutustumassa siellä. Ja täytyy sanoa, että se on kaunista seutua. Kävimme perheenä kävelyllä luonnonsuojelualueella, jossa on monenlaisia reittejä, kauniina pikku lampia, korkeita puita ja huikea näköalatorni! Suosittelen lämpimästi.

Seuraavana päivänä kävimme Hämeenlinnassa, siis siellä itse linnassa. AAh, museot on kyllä ihan parhaita paikkoja. Niin mielenkiintoisia ja jänniä. Nykyisin museoissa on myös lapsille kaikenlaista kivaa. Tänä vuonna Hämeenlinnassa oli näyttely nimeltä Heavy Metal. Siellä oli kaikenlaista jännää haarniskoista. Lapset sai niitä myös kokeilla ja oli kuulemma aika painavia. Sitten sai kokeilla sellaista nykyaikaistettua varsijousta (sisälle oli piilotettu wii-kapula). Ja sitten mä uskalsin kokeilla ratsastamista, sillä hevosethan oli ritarien parhaita kavereita. Hyvin mulla meni, kuten kuvassa näkyy.

Muutto

Olemme muuttaneet Hämeenlinnaan. Se onkin ollut aikamoinen prosessi. Jouni sai viime syksynä töitä täältä ja siitä asti on mietitty, että muutetaanko vai ei. Perheemme jakautui kahteen ryhmään, niihin, jotka halusi jäädä ja niihin, jotka halusivat muuttaa. Mä olisin halunnut jäädä Lahden seudulle...

Tämä on kyllä ihan hassua, sillä halusin muuttaa talostamme monta vuotta. Harrastukseni oli etsiä meille asuntoa. Halusin isomman talon, kauniimman, paremman ym. Sitten sain ne asiat, mutta en niin kuin halusin. Ehkä tämä on sitä, mitä tarvitsen, en tiedä vielä.

Muutos pelottaa mua aina. Mietin sitä, kuinka selviän, kuinka lapset selviää, no, Jouni selviää aina. Tässä parin kuukauden aikana tunteet ovatkin heiluneet laidasta toiseen. Sopeutuminen vie aikansa. Kun muutimme Orimattilaan, sanoin kaikille, että kysy multa vuoden päästä, että viihdynkö täällä. Saman voin sanoa nyt: Kysy vasta vuoden päästä miten viihdyn Hämeenlinnassa. Sitä ennen saa vääränlaisia vastauksia.

Tervetuloa käymään!

Oi mikä ihana ilta

Eilen paistoi aurinko ja ilta oli mitä ihanin. Sain viettää sen 25 ystävän kanssa mökillä saunoen ja syöden, nauraen ja jutellen.

Vesi oli todella kylmää. Talviturkki piti kuitenkin heittää. Meinasin jänistää, mutta 80-vuotias ystäväni sanoi pilke silmäkulmassa, että saunaan ei pääse ilman kastautumista. Hänen kävelukeppinsä ohi ei pääse kuivana. Uhkaus tehosi ja nopeasti kastauduin ja kipitin saunan lämpöön. Saunan lämpö tuntui ihanalta, mutta kohta olo oli taas tukala ja kylmä järvi kutsui.

Ruokapöytä oli runsas. Tarjolla oli sienikastiketta, uusia perunoita ja batatttimuussia. Sen lisäksi oli monelaisia salaatteja ym... Jälkiruokaa oli myös, paras niistä oli kotimainen mansikka. Nam...

Illan aikan juteltiin ja paranneltiin maailmaa. Mietittiin myös kuinka voisimme huomata toisemme ja lähimmäisemme paremmin. Monia keinoja on. Kun jokainen toimii omalla tavalla ja omien voimiensa mukaan, tapahtuu pieniä ihmeitä.

Ilta meni nopeasti, liian nopeasti. Tuli kotiin lähdön aika. Mun piti vähän siirtää autoa, että toinen auto pääsi ohi. Pakitin metrin verran taaksepäin ja tässä oli tulos:

Levittäkää siipenne

Äidin pitää jossain vaiheessa antaa lasten lentää.

Pitää katkaista siipien välissä oleva side ja päästä lapset kokeilemaan omia siipiään.

Tässä kaksi vanhinta on lähdössä matkalle kahdestaan. 

He menevät viikoksi Sveitsiin!

Se oli mun idea.

Jokin aika sitten mieleeni tuli, että pikkukaupungin nuorten tulee nähdä vähän maailmaa ja mietin, kuinka se voisi tapahtua suht turvallisesti.

Sitten tuli mieleeni tätini, joka asuu Sveitsissä.

Hän suostui ottamaan kaksi teini-ikäistä luoksensa ja näyttämään heille nähtävyyksiä.

Matkaa valmisteltiin kauan ja hartaasti.

Vaateita piti ostaa aika lailla, sillä eihän Sveitsissä voi koko ajan olla verkkareissa ja t-paidassa.

Monta viikkoa ilmassa leijui jännitystä, iloa ja matkan odotusta.

Ja nyt he ovat siellä.

Nauttikaa!

Paineet kohillaan

Nainen kun tulee tiettyyn ikään, hän tarvitsee verenpainemittarin. Sitä on ehkä vaikea myöntää, että tarvitsee tuota pientä vekotinta, mutta on se kätevämpi kuin juosta joka viikko sairaanhoitajan vastaanotolla.

Nyt pääsettekin todistamaan hetkeä, kun mittaan oman verenpaineeni ekaa kertaa uudella laitteellani. Virallisena valvojana ja valokuvaajana toimii nuorempi poikani.

Laite toimi oikein hyvin. Käsi puristui miltein tunnottamaksi. Tulos oli ihan normaali 115/79. Jee, nyt voin alkaa tekee kaavioita ja graafisia taulukoita mittaustuloksista. 

Ei nyt sentään.

Nukkumatti

Missä lienet nukkumatti,
seuraa mulle pitää vain katti.
Unta kaipaa mun koko keho,
muuten vähäinen on huomisen teho.
Mies se vain vieressä kuorsaa,
mutta mä en vain unta saa.
Täytyy varmaan vähän joogata,
että pystyy paremmin relata.
Nukkumatti tule jo,
ennenkuin saapuu aamun kajo.
Unihiekkaa täällä kaivataan,
mutta runoa vain rustataan...

Splendor

on uusi suosikki peli perheessämme. Jopa minä olen innostunut sitä pelaamaan. Peli kestää vain noin puoli tuntia ja idea on tarpeksi yksinkertainen, että sen ymmärrän. Pitää vain kerätä 15 pistettä. Helppoa, vai mitä?

Kun lapset oli pieniä, niin piti niiden antaa voittaa aina silloin tällöin lautapeleissä. Nyt lasten pitäisi antaa välillä äidin voittaa! Armoa ei kyllä tunneta. Kilpailu on kovaa ja tunteet käy välillä kuumina. Mäkin haluan voittaa joskus. Ja niin kävi pari iltaa sitten (kun Juho ei osallistunut tähän peliin). Ja voitto maistui makealta. Tässä kuva minusta voiton huuman keskellä:

Vaikeita asioita

Voiko vaikeista asioista kirjoittaa? Ne kuuluu kaikkien elämään, vai mitä? Tällä viikolla on tapahtunut pari asia, jotka on pysäyttänyt minut.

Eka asia, joka sai minut miettimään elämäni tärkeysjärjestystä oli se, kun Jouni ajoi kolarin. Kun hän soitti ja kertoi siitä, kysyin heti ekana, että oletko kunnossa? Mitä tapahtui? Onneksi se oli vain pieni peräänajo, josta selvittiin naarmuilla. Se kuitenkin pisti minut ajattelemaan, koska olimme viikonloppuna viileisssä tunnelmissa. Välejämme hiersi tulevaisuuden suunnitelmat ja se, kuinka ajatuksemme sen suhteen ei kohtaa. Olin aika myrtsinä. Mutta kolarista kuultuani, kaikki jäynä ja paha mieli oli poissa. Olin vain onnellinen, kun kultaseni oli kunnossa. Tämä muistutti mua siitä, että pitää olla onnellinen ja kiitollinen tästä hetkestä.

Toinen asia onkin aika yllättävä juttu. Mulla oli ollut sunnuntaista lähtien niskat jumissa ja maanantaina vasen leukaperä oli kipeänä. Mä ostin vähän sitä jäägeeliä ja hoitelin niskoja. Tiistaina huomasin, että kieli on vähän puutunut ja ajattelin, että on ne niskat nyt pahasti jumissa, onneksi illalla on joogaa, niin se jännitys laukeaa. Joogan jälkeen vasen silmäkulma oli puutunut. Silloin vasta hoksasin, että nyt pitää kysellä neuvoja. Hieroja ystäväni kehoitti miettimään lääkäriin menoa ja äiti ja isi sanoi, että nyt heti lääkäriin. He jopa sanoi, että tilaa ambulanssi. Mutta en kehdannut tilata niskojen takia. Sairaalassa kuitenkin kävi ilmi, että mulla on vasemman puolen kasvohalvaus. Kuulostaa aika hurjalta, mutta onneksi ei sitä ole. Se menee ohi ja aiheuttajaa ei tiedetä. Olin aika sekaisin. Itketti ja pelotti, että mitä ihmettä? Nauratti, kun olin niin sinnikkäästi vaan ollut kotona ja sydän oli täynnä kiitollisuutta kaikkia ystäviä, miestäni ja vanhempia kohtaan, jotka riensivät auttamaan. Ihanaa, että olette olemassa! Ja ihanaa olla elossa!

Vähemmän yritystä, enemmän hengitystä

Tammikuussahan aina perinteisesti aloitetaan jokin uusi harrastus. Mä ajattelin vain jatkaa vanhaa harrastusta eli joogaa.

Silloin kun me mentiin Jounin kanssa naimisiin, me aloitettiin hatha jooga. Harrastimme sitä yhdessä vuoden ja sitten mä jatkoin sitä yksin vielä toisen vuoden. Jounin kanssa harrastamisessa mulla on yksi ongelma. Mua alkaa aina naurattamaan se, mitä hän tekee. Jouni tulkitsee asiat aina eri tavalla ja se ei häntä haittaa, tekee vain. 

No, jooga jäi tauolle, mutta pari vuotta sitten aloitimme yhdessä jumpan tuossa lähikoululla. Se oli paha virhe. Se oli nimittäin paljon monimutkaisempaa ja nopeatahtisempaa kuin jooga. Mun jumppaamisesta ei tullut yhtään mitään. Mä vain naureskelin takarivissä Jounin kuvioille. Ajankohtakin oli tosi myöhä, joten väsyneenä mua nauratti entistä enemmän. Joskus jopa kotona harjoittelimme jotain askeleita, kuten neliötä, mutta ei, ei se parantanut tulosta. Puolen vuoden jälkeen jäimme jumpasta pois. Luulen, että ohjaaja oli helpottunut tästä päätöksestä.

Tänään Jouni puhui, että pitäis venytellä. No, mä ehdotin että joogataan tv ohjelman ohjeiden mukaan. Siinä sitä taas yritettiin. Tytöt olivat yleisönä ja me kaikki saimme oikein hyvät naurut isin liikkeistä. 

Tässä muutama lause, joiden mukaan joogasimme:
Hengitä ulos ja laske takamusta.
Hengitä sisään ja laske häntäluuta.
Hengitä pehmeästi sisään ja voimakkaasti ulos. 
Hengitä ulos ja laajenna hengitystä.
Lapaluut liukuvat selkää alas.
Lepää yhdistävän liikkeen hengityksen lomassa.
 Ja paras kaikista:
Vähemmän yritystä, enemmän hengitystä. 
Sellaisesta liikunnasta mä tykkään. Eiku kaikki nyt vaan hengittelee.