Vaikeita asioita

Voiko vaikeista asioista kirjoittaa? Ne kuuluu kaikkien elämään, vai mitä? Tällä viikolla on tapahtunut pari asia, jotka on pysäyttänyt minut.

Eka asia, joka sai minut miettimään elämäni tärkeysjärjestystä oli se, kun Jouni ajoi kolarin. Kun hän soitti ja kertoi siitä, kysyin heti ekana, että oletko kunnossa? Mitä tapahtui? Onneksi se oli vain pieni peräänajo, josta selvittiin naarmuilla. Se kuitenkin pisti minut ajattelemaan, koska olimme viikonloppuna viileisssä tunnelmissa. Välejämme hiersi tulevaisuuden suunnitelmat ja se, kuinka ajatuksemme sen suhteen ei kohtaa. Olin aika myrtsinä. Mutta kolarista kuultuani, kaikki jäynä ja paha mieli oli poissa. Olin vain onnellinen, kun kultaseni oli kunnossa. Tämä muistutti mua siitä, että pitää olla onnellinen ja kiitollinen tästä hetkestä.

Toinen asia onkin aika yllättävä juttu. Mulla oli ollut sunnuntaista lähtien niskat jumissa ja maanantaina vasen leukaperä oli kipeänä. Mä ostin vähän sitä jäägeeliä ja hoitelin niskoja. Tiistaina huomasin, että kieli on vähän puutunut ja ajattelin, että on ne niskat nyt pahasti jumissa, onneksi illalla on joogaa, niin se jännitys laukeaa. Joogan jälkeen vasen silmäkulma oli puutunut. Silloin vasta hoksasin, että nyt pitää kysellä neuvoja. Hieroja ystäväni kehoitti miettimään lääkäriin menoa ja äiti ja isi sanoi, että nyt heti lääkäriin. He jopa sanoi, että tilaa ambulanssi. Mutta en kehdannut tilata niskojen takia. Sairaalassa kuitenkin kävi ilmi, että mulla on vasemman puolen kasvohalvaus. Kuulostaa aika hurjalta, mutta onneksi ei sitä ole. Se menee ohi ja aiheuttajaa ei tiedetä. Olin aika sekaisin. Itketti ja pelotti, että mitä ihmettä? Nauratti, kun olin niin sinnikkäästi vaan ollut kotona ja sydän oli täynnä kiitollisuutta kaikkia ystäviä, miestäni ja vanhempia kohtaan, jotka riensivät auttamaan. Ihanaa, että olette olemassa! Ja ihanaa olla elossa!