Puuro on niin terveellinen aamupala ja se niin on hyvää ja edullista. Kaikki lapset rakastavat puuroa ja syövät sitä mielellään. He huutavat: "Lisää puuroa!"
Voi kun tämä olisi totta.
Tänä aamuna tein pitkästä aikaan puuroa. Ja lasten reaktiot oli ennakoitavissa. Tuli nenän nyrpistystä, EI sana eri muodoissa, lisää narinaa ja valitusta. Sitä on mun vaikeaa ymmärtää (ja kestää), sillä tykkään puurosta. Kaurapuuro on hyvää omenahillon kanssa ja 4-viljan puuron kanssa sopii voisilmä ja inkkarisokeri. Meiltä löytyy myös muita vaihtoehtoja puuron seuraksi, mutta ei ne silti tee puurosta yhtään suositumpaa.
Valituksen ja narinan yltyessä on aina otetteva kovat keinot käyttöön. Ne saa lapset yleensä hiljaisiksi. Tänäkin aamuna kerroin lapsilleni tarinaa toisista lapsista, jotka etsivät ruokaa kaatopaikoilta tai roskiksista, juovat likaista vettä ja jotka olisivat iloisia noin pienestä puuro annoksesta.
Ehkä se tarinointi ei ole ihan reilua, kun en itsekkään aina osaa olla kiitollinen siitä kaikesta hyvästä, jota meillä on. Toisin sanoen aina, kun mä haluan uusia vaatteita, niin jonkun pitäisi muistuttaa mua, että sulla on jo kaappi täynnä puhtaita vaatteita ja että on paljon muita ihmisiä, jotka käyttävät likaisia rääsyjä. Tai kun haluan isomman talon, jonkun pitäisi näyttää mulle kuvaa hökkelikylistä, että muistaisin nauttia ja iloita tästä lämpimästä kodista, jossa on sähköt ja juokseva vesi. Kaikkea hyvää on mun ympärillä, perhe, koti, vapaa maa ym, huomaanko sen kaiken?
Radiossa puhuttiin tänään kateudesta. Siellä kuitenkin todettiin, että jos ystävien ongelmat laitettaisiin pöydälle, niin jokainen heistä ottaisi ne omat ongelmat takaisin. Eli kateus on aika turhaa. Mielestäni kiitollisuus on kateuden vastakohta. Olen kuullut, että joku pitää kiitollisuus päiväkirjaa. Se voisi olla hyvä idea mulle, kun haluan jotain uutta ja lapsille silloin, kun meillä on puuroa.
tiistai 31. maaliskuuta 2015
perjantai 20. maaliskuuta 2015
Kakkubaari
Ennen kuin pääsin nauttimaan ihanista kakuista, joita oli yli 10 erilaista, sain hengellistä ravintoa yllin kyllin. Kyse oli apuyhdistyksen juhlasta, joka oli eilen illalla kirkolla. Jos olisin tiennnyt, että siellä on niin ihana henki ja niin hyvät kakut, olisin kutsunut sinut mukaan. Muista tulla ensi vuonna!
Apuyhdistys on kirkon järjestö naisille. Apuyhdistykseen kuuluu kaikki yli 18 vuotiaat naiset. Meillä on sunnuntaisin oma luokka, jossa keskustelemme evankeliumista ja jaamme kokemuksiamme, kuinka pyrimme elämään sen mukaan. Tämän lisäksi meillä on toimintaa noin kerran kuussa joku arki ilta. Näissä toiminnoissa on kaikenlaista mukavaa. Nyt tulee mieleen tässä pari esimerkkiä: kierrätysilta, jossa tavara vaihtoi omistajaa ja pilates ilta oli tosi antoisa kokemus. Apuyhdistyksen tunnuksena on, että rakkaus ei koskaan häviä. Ja niin se on, se ei häviä vaan kasvaa joka sunnuntai tai toiminta ilta meidän sisarten kesken ja se laajenee kotiin ja naapureihin jne...
Takasin eiliseen. Ei ole aina helppoa mennä arkisin apuyhdistyksen toimintaan. Kaikilla on kiire ja väsymys painaa. Mulla oli eilen ihan karmea päänsärky ja tabletti ei sitä helpottanut. Unohdin kellonkin kulun siinä illalla, niinpä lähdin sinne myöhässä. Autossa oli bensa ihan lopussa, joten oli pakko pysähtyä vielä tankkaamaankin. Perille saavuin siis myöhässä (inhoan myöhästymistä) ja pää kipeänä. Kun astuin tyttäreni kanssa kirkolle, sisältä kuului laulua ja hyvä henki valtasi heti sydämeni. Alkurukouksen jälkeen keskustelimme siitä, kuinka voimme lähestyä Jeesusta Kristusta. Sitten saimme kuulla aivan ihanan lauluesityksen. Seuraavana keskuuteemme tuli kertomaan omasta elämästään Raamatun aikaisia sisaria. Naisprofeetta Hulda kertoi itsestään ja elämästään Vanhan Testamentin aikana, Hanna, joka oli leski, kertoi nähneensä Jeesus vauvan temppelissä ja Martta touhusi ja siivoili ja kertoi kuinka Jeesus oli opettanut häntä ja hänen sisartaan. Myös Lyydia kertoi siitä, kuinka hän tapasi Paavalin ja kääntyi kristityksi. Tämä ilta kyllä ravitsi sieluani ja sai minut hetkeksi unohtamaan kaikki arkiset asiat.
Oli meillä vähän kevyempääkin ohjelmaa. Lauloimme yhdessä 4 laulua, jotka liittyvät naisen eri elämän vaiheisiin. Ekana lauluna oli Äideistä parhain. Se sai kyyneleet monien silmiin. Sitten alkoi ihana valssi, Kultainen nuoruus. Sitten vähän hurjasteltiin ja laulettiin Aikuinen nainen mä oon ja viimeisenä lauluna oli Isoäidin kaappikello. Hyvät sanat jokaisessa laulussa.
Ja sitten vihdoinkin pääsimme kakkuihin käsiksi. Lautaset tuli aivan kukkuroilleen ja maha sanoi vau!
Apuyhdistys on kirkon järjestö naisille. Apuyhdistykseen kuuluu kaikki yli 18 vuotiaat naiset. Meillä on sunnuntaisin oma luokka, jossa keskustelemme evankeliumista ja jaamme kokemuksiamme, kuinka pyrimme elämään sen mukaan. Tämän lisäksi meillä on toimintaa noin kerran kuussa joku arki ilta. Näissä toiminnoissa on kaikenlaista mukavaa. Nyt tulee mieleen tässä pari esimerkkiä: kierrätysilta, jossa tavara vaihtoi omistajaa ja pilates ilta oli tosi antoisa kokemus. Apuyhdistyksen tunnuksena on, että rakkaus ei koskaan häviä. Ja niin se on, se ei häviä vaan kasvaa joka sunnuntai tai toiminta ilta meidän sisarten kesken ja se laajenee kotiin ja naapureihin jne...
Takasin eiliseen. Ei ole aina helppoa mennä arkisin apuyhdistyksen toimintaan. Kaikilla on kiire ja väsymys painaa. Mulla oli eilen ihan karmea päänsärky ja tabletti ei sitä helpottanut. Unohdin kellonkin kulun siinä illalla, niinpä lähdin sinne myöhässä. Autossa oli bensa ihan lopussa, joten oli pakko pysähtyä vielä tankkaamaankin. Perille saavuin siis myöhässä (inhoan myöhästymistä) ja pää kipeänä. Kun astuin tyttäreni kanssa kirkolle, sisältä kuului laulua ja hyvä henki valtasi heti sydämeni. Alkurukouksen jälkeen keskustelimme siitä, kuinka voimme lähestyä Jeesusta Kristusta. Sitten saimme kuulla aivan ihanan lauluesityksen. Seuraavana keskuuteemme tuli kertomaan omasta elämästään Raamatun aikaisia sisaria. Naisprofeetta Hulda kertoi itsestään ja elämästään Vanhan Testamentin aikana, Hanna, joka oli leski, kertoi nähneensä Jeesus vauvan temppelissä ja Martta touhusi ja siivoili ja kertoi kuinka Jeesus oli opettanut häntä ja hänen sisartaan. Myös Lyydia kertoi siitä, kuinka hän tapasi Paavalin ja kääntyi kristityksi. Tämä ilta kyllä ravitsi sieluani ja sai minut hetkeksi unohtamaan kaikki arkiset asiat.
Oli meillä vähän kevyempääkin ohjelmaa. Lauloimme yhdessä 4 laulua, jotka liittyvät naisen eri elämän vaiheisiin. Ekana lauluna oli Äideistä parhain. Se sai kyyneleet monien silmiin. Sitten alkoi ihana valssi, Kultainen nuoruus. Sitten vähän hurjasteltiin ja laulettiin Aikuinen nainen mä oon ja viimeisenä lauluna oli Isoäidin kaappikello. Hyvät sanat jokaisessa laulussa.
Ja sitten vihdoinkin pääsimme kakkuihin käsiksi. Lautaset tuli aivan kukkuroilleen ja maha sanoi vau!
maanantai 9. maaliskuuta 2015
10 sekunnin sääntö
Tänään tuli lähetyssaarnaajat meille syömään. Pitkästä aikaan saikin nauraa oikein kunnolla. Kai kaikki tietää mikä on 10 sekunnin sääntö ruuan kanssa?
Kaikki alkoi siitä, kun kysyin lähetyssaarnaajilta, että mitä heidän perheensä tekee yleensä maanantaisin perheillassa. Toinen heistä, vanhin A, vastasi, että hän tykkää laittaa ruokaa ja että he tekevät perheenä usein ruokaa. Vanhin A on ollut pizza ravintolassa töissä ja osaa kuulemma tehdä hyviä pizzoja. No lapset sitten tietenkin kysyivät , että osaako hän pyörittää pizzaa sillain hienosti pään ylä puolella. Kyllä vanhin A osaa. Vanhin B siinä vieressä hymyili. Arvasimme, että se merkitsee jotain ja niin he tunnustiavat, että viime viikolla vanhin A teki pizzaa ja kun hän pyöritti sitä, niin pohja lensi lattialle. Siinä kohtaa kaikki nauroi, mutta vielä hauskempaa oli tulossa. Kun pizza oli valmis, se oli tietysti hyvin kuumaa. Niin vanhimmat ajattelivat nostaa koko pizzan leivinpaperin avulla, siis kulmista pitäen, pois pellistä. Ja huppista heijaa, pizza putosi lattialle. Nyt meitä nauratti jo niin, että ei pystynyt syömään.
Halusimme vähän lohduttaa lähetyssaarnaajia ja kerroimme heille kaikki meille tapahtuneet ja muistamamme hauskat ruokajutut. Ekana tuli mieleen se, kun Juho tuli kaverin synttäreiltä ja sai sieltä karkkia. Juho jätti yhden karkin eteisen hyllylle. Mä huomasin, että hyllyllä on karkki ja huutelin, että kenen tää on ja saanko syödä sen? Juho lupasi auliisti, että syö vaan ja sitten vasta, kun olin nauttinut isosta mustasta karkista, hän kertoi mulle, että se oli pudonnut matkalla maahan. Tässä vaiheessä jo vedet valui silmistä.
Viimeinen tarina julkaistaan nimettömänä lapseni pyynnöstä. Eräs lapsistamme on erikoistunut lämpimien voileipien tekoon jo hyvin nuorena. Teimme siis yhtenä iltana yhdessä lämpimiä voileipiä. Kun koko pelti oli täynnä kinkku,ananas,juusto -voileipiä, niin tämä ihana pienokainen halusi tietysti nostaa pellin uuniin. Äiti antoi luvan ja loppu tapahtui hyvin nopeasti. Kun pelti nostettiin pöydältä, se samantien kallistui ja kaikki leivät täytteineen meni lattialle. Siinä meni pienellä huulet alaspäin, mutta äidin nopea toiminta pelasti koko pellillisen leipiä. Ne eivät olleet lattialla 10 sekuntia kauemmin. Muille perheenjäsenille ei tästä silloin kerrottu mitään, mutta nyt asialle voi jo kaikki nauraa.
Kyllä oli hauska päivällinen. Kaikki eivät pysyneet edes tuolillaan, kuuma tuli nauraessa ja ruokaa riitti. Vakuutimme kyllä lopussa lähetyssaarnaajille, että tästä ruuasta mikään ei ole ollut lattialla tänään 10 sekuntia kauemmin ;)
Kaikki alkoi siitä, kun kysyin lähetyssaarnaajilta, että mitä heidän perheensä tekee yleensä maanantaisin perheillassa. Toinen heistä, vanhin A, vastasi, että hän tykkää laittaa ruokaa ja että he tekevät perheenä usein ruokaa. Vanhin A on ollut pizza ravintolassa töissä ja osaa kuulemma tehdä hyviä pizzoja. No lapset sitten tietenkin kysyivät , että osaako hän pyörittää pizzaa sillain hienosti pään ylä puolella. Kyllä vanhin A osaa. Vanhin B siinä vieressä hymyili. Arvasimme, että se merkitsee jotain ja niin he tunnustiavat, että viime viikolla vanhin A teki pizzaa ja kun hän pyöritti sitä, niin pohja lensi lattialle. Siinä kohtaa kaikki nauroi, mutta vielä hauskempaa oli tulossa. Kun pizza oli valmis, se oli tietysti hyvin kuumaa. Niin vanhimmat ajattelivat nostaa koko pizzan leivinpaperin avulla, siis kulmista pitäen, pois pellistä. Ja huppista heijaa, pizza putosi lattialle. Nyt meitä nauratti jo niin, että ei pystynyt syömään.
Halusimme vähän lohduttaa lähetyssaarnaajia ja kerroimme heille kaikki meille tapahtuneet ja muistamamme hauskat ruokajutut. Ekana tuli mieleen se, kun Juho tuli kaverin synttäreiltä ja sai sieltä karkkia. Juho jätti yhden karkin eteisen hyllylle. Mä huomasin, että hyllyllä on karkki ja huutelin, että kenen tää on ja saanko syödä sen? Juho lupasi auliisti, että syö vaan ja sitten vasta, kun olin nauttinut isosta mustasta karkista, hän kertoi mulle, että se oli pudonnut matkalla maahan. Tässä vaiheessä jo vedet valui silmistä.
Viimeinen tarina julkaistaan nimettömänä lapseni pyynnöstä. Eräs lapsistamme on erikoistunut lämpimien voileipien tekoon jo hyvin nuorena. Teimme siis yhtenä iltana yhdessä lämpimiä voileipiä. Kun koko pelti oli täynnä kinkku,ananas,juusto -voileipiä, niin tämä ihana pienokainen halusi tietysti nostaa pellin uuniin. Äiti antoi luvan ja loppu tapahtui hyvin nopeasti. Kun pelti nostettiin pöydältä, se samantien kallistui ja kaikki leivät täytteineen meni lattialle. Siinä meni pienellä huulet alaspäin, mutta äidin nopea toiminta pelasti koko pellillisen leipiä. Ne eivät olleet lattialla 10 sekuntia kauemmin. Muille perheenjäsenille ei tästä silloin kerrottu mitään, mutta nyt asialle voi jo kaikki nauraa.
Kyllä oli hauska päivällinen. Kaikki eivät pysyneet edes tuolillaan, kuuma tuli nauraessa ja ruokaa riitti. Vakuutimme kyllä lopussa lähetyssaarnaajille, että tästä ruuasta mikään ei ole ollut lattialla tänään 10 sekuntia kauemmin ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)