Jäähyväiset

Kumman kaa, Jouni vai Bella?

Ikävä kyllä jouduimme luopumaan koirasta. Jounilla on varmaan astma tai jotain ja pahoja hengitysvaikuksia. En olisi arvannut, että eroaminen siitä pienestä ihanasta riiviöstä saisi aikaan niin ison itkun. 

Kyllä siihen Bellaan aika nopeasti näköjään tottui, vaikka koko ajan piti olla varuillaan ja vahtia missä se menee. Jos oli hiljaista, niin silloin se 99% varmuudella söi jonkun pyhäkenkiä. Mitään ei saanut jättää lattialle ja ulkona piti jonkun käydä kerran tunnissa Bellan kanssa ojia koluamassa. Mutta kyllä se oli fiksu koira. Se tiesi, keneltä saa ruokaa ja ketä kannattaa seurata. Bella oppi istumaan, antamaan tassua, menemään maahan ja melkein se oli jo sisäsiisti. Mikään sää ei masentanut sitä koiraa, kaikki kuralammikot tassuteltiin läpi häntä pystyssä. Bella tykkäsi myös pelata Juhon kanssa sählyä ja antoi kaikkien lasten kanniskella ja silittää ja pitää hyvänä. Rakkautta sai aina takaisin märkinä pusuina ja iloisena hännänheilutuksena.

Viimeinen merkki Bellan suuresta vaikutuksesta minuun näkyi vielä sen lähtemisen jälkeen. Kutsuin nimittäin Paavo kissaa Bellaksi, enkä sitä edes itse huomannut. Minttu huomautti asiasta nauramalla.

15 vuotta

Se alkoi 15 vuotta sitten. Suuret juhlat kyllä oli, mutta muuten elämä oli vaatimatonta. Ei ollut juustoa leivän päälle kuin juhlapäivinä ja olohuoneen pöytänä oli suuri pahvilaatikko. 

Tänään on meidän hääpäivä! Paljon mahtuu noihin vuosiin. Perhe on kasvanut 4 lapsella, kissalla ja koiralla. Asunnon neliö määrä on kolminkertaistunut ja tavaraa on yllin kyllin. Pahvilaatikko on muuttunut Artekin ritiläpenkiksi (5 euroa kierrätyskeskuksesta) ja leivän päälle voi laittaa joka arkipäivä joko juustoa tai makkaraa, ihan fiiliksen mukaan. 

Parisuhde on myös ajan saatossa käynyt läpi jos jonkinlaista vaihetta. On ollut alun jännitystä ja toiseen tutustumista. Välillä elämä on ollut hyvin tasaista ja toisina aikoina hyvin vaihtelevaa. Kiivaita keskusteluja on joskus pitänyt jatkaa muutamana yönä ennenkuin on rauha ja rakkaus taas laskeutunut välillemme. Oikeastaan kaikki ne on loppujen lopuksi todella lähentänyt meitä, auttanut ymmärtämään toista enemmän ja vankistanut rakkautemme perustusta.

Huippuhetkiä löytyy myös paljon. Lapset ovat tuoneet paljon iloa ja työtä. Yhteiset hetket ja retket heidän kanssaan kaikesta nurinasta ja vinksin vonksin olleista asioista huolimatta ovat luoneet ihania muistoja. Jouni toteutti myös minun monivuotisen unelman ja vei muutama vuosi sitten Mintun ja Juhon Disneylandiin. Parin vuoden päästä on Antin ja Pinjan vuoro. Lepohetkiä yhdessä olemme myös pyrkineet ottamaan niin usein kuin mahdollista ja kun olemme saaneet jonkun suostumaan meille lastenvahdiksi. On ollut rentouttavaa olla yö hotellissa tai käydä syömässä ja elokuvissa. Aah, nytkin on sellainen leporetki tulossa kuukauden sisällä.

Monta riviä voisi vielä kirjoittaa ja kertoa. Paljon siis kuuluu rakkauteen. Seuraavan 15 vuoden jälkeen on taas tilanne ihan toinen. Sitä voi vain kuvitella.

Sain 15 ruusua Jounilta. Arvaateko miksi niistä 4 on oransseja?

Kauniita ja rohkeita nuoria naisia

Mulla oli tänään opetusvuoro kirkossa. Sain opettaa nuoria naisia. He ovat 12 - 17- vuotiaita tyttöjä. Ja todella nautin heidän kanssa olostaan.

Minä varmaan 15 v.

Olen myös itse ollut nuori nainen joskus kauan aikaa sitten. Se oli ihanaa aikaa. Meitä oli 3 nuorta naista Mikkelissä, missä kasvoin. Ja meillä oli ihanat johtajat. He opettivat meitä sunnuntaisin ja toimintoja oli muistaakseni pari kertaa kuussa. Tuona ajanjaksona minun uskoni kasvoi ja vahvistui. Sain todistuksen Jeesuksen Kristuksen palautetusta evankeliumista. Sain myös pitää hauskaa viikolla olleissa toiminnoissa ja oppia kaikenlaista uutta. Teimme ruokaa, leivoimme, askartelimme, jumppasimme.... lista vain jatkuu. Suoritin myös nuorten naisten edistyminen ohjelmaa. Siinä oli erilaisia tehtäviä, jotka auttoivat minua kehittymään mua monella eri tavalla ja kun kaikki oli tehnyt, sai nuorten naisten kunniakirja ja medaljongin. Ne on vieläkin tallessa.

Nyt saan olla nuorten naisten johtokunnassa neuvonantajana. Rakastan heidän seuraansa. Meidän seurakunnassa on tällä hetkellä 8 nuorta naista ja he ovat kauniita, älykkäitä, mukavia, fiksuja ja kerrassaan aivan ihania. Mulla on joka kolmas sunnuntai mahdollisuus opettaa heille evankeliumia. Yritän saada heidät itse ajattelemaan, oivaltamaan jotain uutta ja vahvistaa heidän uskoaan. Joskus kyllä musta tuntuu, että mä opin eniten, kun opetan heitä.

Meillä on myös joka perjantai toiminta. Teemme siellä kaikenlaista kivaa. Tänä vuonna olemme esimerkiksi tehneet kynttilöitä, luistelleet, pelanneet sählyä nuorten miesten kanssa ja tutustuneet Intiaan ruokien ja kuvien avulla. Toiminnoissa myös palvelemme ja autamme muita mahdollisuuksien mukaan. Ja kaikkea muuta mukavaa on myös tulossa. Usein olen perjantaisin viikosta aivan väsynyt, mutta ilta näiden ihanien tyttöjen kanssa piristää ja itsekkin  ihan "nuorrun".

Tässä osa seurakuntamme nuorista naisista tänään pelaamassa
 peliä aiheesta: Miksi tekemilläni valinnoilla on merkitystä?

What a week!

Kylläpä on taas viikon aikana kaikenlaista tapahtunut. Viikko alkoi hyvin tavalliseen tapaan. Mutta enpä olisi tiistaina arvannut, että saan illalla ison riidan aikaiseksi rakkaan mieheni kanssa. Sitä valvoessa meni yö ja seuraavana yönä saimme asiat taas järjestykseen. Rakkaus asiat ovat jälleen kunnossa.

Torstaina iltapäivällä lähdin Mintun kanssa siskoni Annan luo. Pääsin tekemään sitä, mistä todella nautin eli järjestelemään. Anna muutti yhteen poikaystävänsä kanssa ja apujoukot tulivat pelastamaan Annan, asunnon ja kaikki aarteet. Se olikin aikamoinen urakka:
laittaa tavaroita oikeisiin paikkoihin, yrittää taivutella Anna luopumaan joistakin vaatteista (tästä voitte kysyä Annalta lisää), maalata yksi seinä, tapetoida yksi sivupöytä, ommella uusi päällinen nojatuoliin jne. Aika lensi liian nopeasti. Perjantai iltana oli aika lähteä kotiin, vaikka olisin mielelläni vielä jatkanut, koska urakka jäi vielä vähän kesken. Itse olin kyllä aika poikki, mutta niin oli Annakin. Jo perjantai iltapäivänä Anna rupesi vihjailemaan, että voisitte jo lähteä kotiin. Mutta ei, vasta illalla, kun oli pakko lähteä, me lähdimme kotiin. Annan ja Eskon koti on nyt kunnossa (ainakin melkein).

Ja tänään oli päivä, jota olin odottanut kauan. Näin Jenny Phillipsin. Jeeeeee... Hän on ihana laulaja. Tampereella oli nuorille järjestetty päivä, jossa olin valvojana. Siellä oli myös tilaisuus, jossa Jenny Phillips lauloi ja puhui miehensä kanssa. Se oli todella koskettava tilaisuus. Istuin siellä välillä kyyneleet silmäkulmassa, kun kuuntelin hänen upeaa ääntä ja laulujen sanomaa. Voi kun te kaikki ystäväni olisitte voineet olla siellä kanssani ja kuunnella sanomaa Vapahtajasta ja siitä miksi me olemme täällä maanpäällä. Onneksi häntä voi myös kuunnella youtubesta.
Nyt myös hengelliset "patterit" on ladatut ja kunnossa.