Kumman kaa, Jouni vai Bella?
Ikävä kyllä jouduimme luopumaan koirasta. Jounilla on varmaan astma tai jotain ja pahoja hengitysvaikuksia. En olisi arvannut, että eroaminen siitä pienestä ihanasta riiviöstä saisi aikaan niin ison itkun.
Kyllä siihen Bellaan aika nopeasti näköjään tottui, vaikka koko ajan piti olla varuillaan ja vahtia missä se menee. Jos oli hiljaista, niin silloin se 99% varmuudella söi jonkun pyhäkenkiä. Mitään ei saanut jättää lattialle ja ulkona piti jonkun käydä kerran tunnissa Bellan kanssa ojia koluamassa. Mutta kyllä se oli fiksu koira. Se tiesi, keneltä saa ruokaa ja ketä kannattaa seurata. Bella oppi istumaan, antamaan tassua, menemään maahan ja melkein se oli jo sisäsiisti. Mikään sää ei masentanut sitä koiraa, kaikki kuralammikot tassuteltiin läpi häntä pystyssä. Bella tykkäsi myös pelata Juhon kanssa sählyä ja antoi kaikkien lasten kanniskella ja silittää ja pitää hyvänä. Rakkautta sai aina takaisin märkinä pusuina ja iloisena hännänheilutuksena.
Viimeinen merkki Bellan suuresta vaikutuksesta minuun näkyi vielä sen lähtemisen jälkeen. Kutsuin nimittäin Paavo kissaa Bellaksi, enkä sitä edes itse huomannut. Minttu huomautti asiasta nauramalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti