perjantai 24. lokakuuta 2014

Rehellisyys maan perii

Lähdimme eilen koko perhe Helsinkiin temppeliin. Lapset olivat aivan innoissaan, kun pääsivät sinne hotelliin(lue asuntola) yöksi. Eilen illalla menin lasten kanssa kävellen lähikauppaan. Kun saavuimme sisään hälyttimet alkoivat soida kovaa ja kirkkaasti. Ovelle harppoi heti raamikas vartia. Mä näytin hänelle sellaista asuntolan magneettista avainkorttia ja sanoin, että tämäkö se soi. Mutta ei se ollut se. Niinpä kävimme jokainen vuorotellen ulkona ja tulimme sisään ja viimeisellä eli Juholla soi taas. Siinä sitten ihmeteltiin, että mikä se voi olla. Vartia kyseli, että onko pojalla uusia vaatteita. No olihan hänellä aika uudet housut, jotka oli jo paikattu vasemmasta polvesta ja oikean lahkeen polvi oli vielä reikäinen(ompelijan lapset ilman kenkiä vai miten se meni...). Lopulta meidät päästettiin kauppaan.
Teimme hyvät ostokset. Lapsille olin luvannut jäätelöt hyvästä käytöksestä, mutta eipä ollut irtojäätelöitä enää myytävänä. Onneksi 2 litran pakkaus korvasi pettymyksen.
Tässä teille pieni matemaattinen laskutehtävä. Jos Päivi ja lapset ostavat ruokaa 29,10 eurolla. Päivi antaa kassalle 50,10 euroa. Kuinka paljon Päivi saa takaisin? Myyjä antoi mulle tasan 30 euroa, jotka otin käteen. Sitten aloin pakata ja miettiä, että nyt jokin mättää. Menin siihen kassalle ja sanoin, että nyt tuli virhe rahan kanssa. Kassapoika antoi mulle sitten oikean summan ja sanoi, ettei tässä mitään virhettä tapahtunut. Siis häh? Me oltiin Mintun kaa ihan suu auki. No, rehellisyys maan perii ja mulle tuli hyvä mieli. 
Ja kaupasta poistuessamme vartia vilkutti meille ovella, kun Juhon housut soi. 
P.s ne housut on kyllä maksettu:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti