Kylläpä kesä taas vierähti nopeasti. Koulu alkoi ihanassa auringon paisteessa. Harmittaa vaan, kun en ole edes ehtinyt teille kertoa loppukesän parhaita paloja. Tuntuu, että kiire, vauhti ja nopeus vain lisääntyy. Mä en meinaa pysyä mukana. Tässä on kuitenkin loppukesän kohokohdat:
1. Matka perheenä Viroon. Se oli hyvä matka, vaikka mä jännitin sitä niin, että meinasin jäädä kotiin. Teimme matkan yhdessä ystävä perheen kanssa ja kaikki meni mahtavasti. Ohjelmaa ja toimintaa oli sopivasti. Mä jopa väsähdin aiemmin kuin lapset. Tallinnan vanha kaupunkin tuli taas kierrettyä, meren rannalta lapset keräsivät paljon pieniä simpukoita ja söimme ulkona hyvää ruokaa suhteellisen edullisesti. Auton takatila täyttyi kotiin viemisistä. Siellä oli esimerkiksi tosi, tosi iso vesimeloni, jollaista emme olleet ennen nähneet.
Tänä vuonna oli pesupaikalla ruuhkaa. Siellä mummot kehui lapsia, kun olivat mukana pesemässä. Kyllä he ovatkin taitavia!
3. Mustikoiden kerääminen. Monta vuotta olen voinut luistaa tästä tehtävästä, koska mustikat on kannettu kotiin. Kiitos siitä kuuluu omille vanhemmilleni ja appivanhemmille. Nyt on kuitenkin vaaka kallistunut niin, että minun pitää hankkia omat mustikat, metsästä tai torilta. Ilokseni voin ilmoittaa, että olen kerännyt 24 litraa. Siitä voisi olla jopa ylpeä, ellen olisi tänä iltana kesäteatterissa kuullut, kun eräs mummo kertoi toiselle, että oli kerännyt jo 400 litraa mustikoita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti